Korsolaisille 15 000 euron potti – asukkailta kerätään ideoita turvallisuuden parantamiseen

HANKE Korsolaiset itse äänestävät voittajaideat.

Hankekoordinaattori Essi Airaksinen odottaa mielenkiinnolla korsolaisten ehdotuksia alueen turvallisuuden ja yhteisöllisyyden parantamiseksi. Ideat voivat olla Airaksisen mukaan olla esimerkiksi tapahtuma, konsertti, siivoustempaus tai mitä muuta tahansa. Marika Lumme

Marika Lumme

Jos saisit muutaman tonnin rahaa oman asuinalueesi turvallisuuden parantamiseen, miten summan käyttäisit?

Korsolaisilla on ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa toiveensa, sillä Vantaan kaupunki kokeilee alueella niin sanottua osallistavaa budjettia.

Kyseessä on Meidän Korso – Kaikkien Korso -hanke, jonka tavoitteena on tehdä Korsosta turvallisempi ja yhteisöllisempi.

Ajatus on, että korsolaiset itse ideoivat, miten hyvää olisi mahdollisuus tuoda asukkaille

– Lähtökohtana on myös, että korsolaiset ovat itse valmiita toteuttamaan valittuja ideoita, hankekoordinaattori Essi Airaksinen Vantaan kaupungilta kertoo.

Airaksinen sanoo, että kaikkiaan turvallisuuden ja yhteisöllisyyden parantamiseen on varattu 15 000 euroa.

– Yksi toteutettava idea saa 2 000–5 000 euroa, hän lisää.

Kuka sitten päättää, mitkä paikallisten ideat toteutetaan?

– Korsolaiset itse äänestävät voittajaideat. Niin monta ideaa toteutetaan, kuin potti mahdollistaa, Airaksinen lupaa.

Äänestämään alueen asukkaat pääsevät netissä ensi vuoden alkupuolella.

Toteutettavat ideat voivat Airaksisen mukaan olla mitä tahansa, esimerkiksi tapahtuma, konsertti tai vaikkapa siivoustempaus.

– Uskon, että asukkailla on paras kokemus siitä, mitä he kaipaavat ja mikä tuo heille iloa, hän pohtii.

Joulukuussa kerättyjen ideoiden äärelle istutaan tammikuun alussa, jolloin ideoiden antajat pääsevät keskustelemaan kaupungin edustajien kanssa ehdotuksistaan.

– Silloin ideoille annetaan myös hintalaput ja keskustellaan yhdessä, mitä kaikkea idean toteuttaminen käytännössä vaatii ja onko se realistista, Airaksinen sanoo.

Turvallisuutta Korsoon

Meidän Korso – Kaikkien Korso -hanke käynnistyi syksyllä.

Korsolaisilta kerätään ideoita muun muassa alueen turvallisuuden parantamiseen.

Ideansa voi kertoa netissä tai jalkautumalla muun muassa Korson seurakunnan yhteisölounaille.

Ideoista työstetään yhdessä alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa konkreettisia ehdotuksia, joilla on budjetti.

Ehdotuksista järjestetään nettiäänestys, johon kaikki yli 12-vuotiaat korsolaiset voivat osallistua.

Eniten ääniä keränneet ehdotukset toteutetaan keväällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan Viihdeorkesteri soittaa juhlakonsertissa 90-vuotiaan Jorma Panulan musiikkia kapellimestari-säveltäjän itsensä johtamana
  2. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  3. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  4. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  5. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  6. Pääkirjoitus: Syksyllä tasapainoillaan koronan kanssa kouluissa ja työpaikoilla – Kestääkö kapasiteetti jokaisen flunssaoireisen testaamisen?
  7. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  8. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  9. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  10. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  11. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  12. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  13. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  14. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu
  15. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  2. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  3. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  4. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani
  5. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  6. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  7. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  8. Hänninen 5.8.
  9. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  10. Mielipide: On sulaa hulluutta olla käyttämättä Tuomelan koulua opetuskäytössä – "Moni kunta pitäisi tervettä koulurakennusta kullan arvoisena"
  11. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  12. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  13. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  14. Reipas rakentaminen näkyy Vantaalla asuntojen arvonkehityksessä – "Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässäkin"
  15. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.