Malesiassa pidätetty suomalainen kertoo 8 päivän painajaisesta: "Koimme kidutusta – pelkäsin niskalaukausta"

Malesiassa pidätetty Timo Valtonen palasi Suomeen keskiviikkona. Helsinki-Vantaan lentokentällä hänellä oli vastassa useita kymmeniä ystäviä sekä toimittajia. Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Malesiassa pidätetyt neljä suomalaista palasivat tänään keskiviikkona Suomeen. Vangittuna olleet saapuivat Helsinki-Vantaan lentokentällä median eteen olosuhteisiin nähden hyväkuntoisina, vaikka osalla oli sairauksia.

Vangittuna olleen Timo Valtosen mukaan suomalaiset olivat malesialaisessa vankilassa yhteensä kahdeksan päivää. Ennen vangitsemista he olivat jakaneet muutamia kymmeniä raamatunlauseita sisältäneitä kyniä.

Valtonen sanoi, että vankilassa heitä kidutettiin henkisesti ja heihin käytiin käsiksi kovakouraisesti.

– Se oli painajaista. Saimme vettä kahden ensimmäisen päivän aikana niin vähän, että kärsimme nestehukasta. Tämä oli sitä kidutusta.

Poliisin toimintaa Valtonen kuvailee kovaksi, kylmäksi ja ankaraksi. Wc:ssä käynti onnistui ainakin aluksi vain käsiraudoissa.

– Yhden kerran pyysin päästä vessaan, niin minua yritettiin potkia. Sain väistettyä poliisin potkut. Vessaa mentiinniin, että olin kytkettynä nuorempaan suomalaiseen mieheen käsiraudoilla. Raudat upposivat lihaani. Yritin pyytää rautoja löysemmälle, että veri kiertäisi paremmin. Minulle naurettiin. Silloin romahdin ja pelkäsimme, ettemme pääsisi pois.

Valtonen sanoo, että suomalaisnelikko eli kuolemanpelossa ja ankarassa epätietoisuudessa.

– Mietimme, odottaako meitä niskalaukaus vai hirttotuomio.

Pidätys tapahtui suomalaisten hotellissa.

–  Poliisit tulivat hotellissa ikkunoiden taakse. Meidät sullottiin autoihin ja pantiin käsirautoihin, Valtonen kuvailee.

Kahdeksan päivän pidätys laukesi siihen, että Malesian viranomaiset päästivät suomalaiset vapaaksi ilman oikeudenkäyntiä.

Valtonen sanoi medialle, että hän haluaa kiittää sekä Suomen että Malesian valtioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rajakylän neuvolan lakkauttaminen jälleen poliitikkojen kokouspöydällä
  2. Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ylittymässä 36,5 miljoonalla eurolla – Koronakevään kulut noin 16 miljoonaa euroa
  3. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  4. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  5. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  6. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  7. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  8. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  9. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  10. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  11. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  12. Se astetta rennompi voikkaharrastus – Tanssillisessa voimistelussa annetaan kropan puhua eikä stressata hyppytaidoista tai notkeudesta
  13. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  14. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  15. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  2. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  3. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  4. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  5. "Tämä on Suomen upein koulu" – Kuvat: Tältä näyttää Vantaan uusimmassa koulussa
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  8. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  9. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  10. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Lammaslammen järvinäkymät uhkaavat peittyä – Pähkinärinteen asukkaat huolestuivat keitaansa tulevaisuudesta
  13. Puolueiden listoille on jopa tunkua – "En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon"
  14. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  15. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.