Etsivä Björk ratkoo rikoksia pian myös laulaen – Tammikuussa tohtoriksi väittelevä Virpi Hämeen-Anttila kirjoitti musikaalin

UUTUUS Iloisten sielujen hotelli saa ensi-iltansa kevättalvella Aleksanterin teatterin lavalla.

Virpi Hämeen-Anttila on heittäytynyt asullaan 20-luvun tunnelmiin, joissa hänen luomansa dekkarihahmo Björk ratkoo rikoksia. Pian amatöörietsivä seikkailee myös Hämeen-Anttilan käsikirjoittamassa musikaalissa. Kustannusosakeyhtiö Otava

Leena Koivisto

Amatöörietsivä Karl Axel Björk on sen verran käänteissään nopea herra, että ei suostu pysymään kirjan kansien sisällä. Viime vuonna Björk astui johdattamaan yleisöä Helsingin kulttuurihistoriaan Tieteiden yössä ja muutaman kuukauden päästä hän ratkoo karmivaa murhaa teatterin lavalla, vieläpä laulaen.

Hahmon luonut Helsingin yliopiston pitkäaikainen opettaja Virpi Hämeen-Anttila on aina innokas lähtemään uusiin aluevaltauksiin. Vuonna 2003 sanskritin kielen sekä Intian kulttuurihistorian ja filosofian tuntijasta sukeutui tuottelias romaanikirjailija ja kymmenisen vuotta myöhemmin myös dekkaristi, jonka Björk-sarjan kuudes teos ilmestyy ensi keväänä.

Nyt valmiina on lauluja myöten kirjoitettu musikaaliteksti.

– Tykkään toteuttaa kirjoitusvaiheen nopeasti ja siksi tilaustyöt sopivat minulle hyvin. Koen suorastaan inspiroivaksi sen, kun joku lausuu selkeän pyynnön ”tee tällainen”, Hämeen-Anttila nauraa.

– Omissa vapaissa projekteissa tulee pohdittua niin paljon erilaisia vaihtoehtoja, että niiden kanssa menee hauduttelussa pitempään.

Musikaalin tarina on uusi, mutta samalla vanha.

– Tein sen yhdistelemällä ensimmäisten kolmen Björk-kirjan tarinaa. Ne jotka ovat kirjat lukeneet, tunnistavat sieltä kyllä konnia ja murhaajia.

Musikaalissa on kuusi näyttelijä-laulajaa, jotka pääroolin esittäjää Joel Mäkistä lukuun ottamatta esittävät useita rooleja. Mukana on myös kuoro.

Musiikin tekee pianisti, säveltäjä ja sovittaja Jukka Nykänen

– Hän osaa vaikka mitä, Hämeen-Anttila kehuu.

– Musikaalissahan on tärkeää olla vetäviä lauluja ja tähän on yritetty suunnitella sellaisia, joista voisi tulla suorastaan hittejä. Sävellystyö on kesken, mutta yhden lauluista olen jo kuullut, ja se jäi itselläni soimaan korvaan heti.

Laulujen sanoittamisessa kirjailijaa auttoi oma musiikillinen tausta ja pitkälle opiskeltu soittotaito.

– Teininä suhtauduin hyvin intohimoisesti musiikkiin ja suunnittelin siitä jopa mahdollista ammattia. Harrastuksena pianon soittaminen on edelleen, ja olen myös kaikenlaisen musiikin suurkuluttaja.

1920-luvulle sijoittuville Björk-dekkareille ominaiseen tapaan tapahtumien estradina teatterilavallakin on Helsinki, joka näyttää tarinaa tukien sekä valoisan että pimeän puolensa.

– Valoisuutta ja hauskuutta luovat esimerkiksi nuori rakkaus ja Björkin kisailu niin naistensa kuin kilpakosijoidensa kanssa sekä Björkin apuri, sellainen katuviisaudella varustettu stadin kundi, Hämeen-Anttila selvittää.

–Toisaalta konnat ja karmeahko murhajuoni sekä Helsingin köyhä, tummempi puoli luovat kokonaisuuteen oman kontrastinsa.

Musikaalitekstillä on omat vaatimuksensa verrattuna esimerkiksi klassiseen oopperaan.

– Tekstin on oltava nokkelaa ja vietävä myös koko ajan draamaa eteenpäin. Musikaalissa ei voida oopperan tavoin pysähtyä pitkäksi aikaa toistelemaan vaikka sitä, että oi, nyt kuolen, nyt kuolen.

Hämeen-Anttila on töissään paitsi monipuolinen myös tuottelias. Hänen järjestyksessä toinen Yliopistomuseolle kirjoittamansa pienoisnäytelmä saa ensi-iltansa keskiviikkona 28. marraskuuta. Näytelmä sukeltaa nuoren Zachris Topeliuksen välillä hurjiinkin opiskeluvuosiin ja se on tehty 200 vuotta sitten syntyneen Topeliuksen juhlavuoden kunniaksi.

Hämeen-Anttilan käsikirjoittaman Iloisten sielujen hotelli -musikaalin ensi-ilta koittaa 28. maaliskuuta Aleksanterin teatterissa. Musikaalin ohjaa Reetta Ristimäki ja tuottaa hänen yhtiönsä Greta Productions. Kuudes Björk-sarjan jännitysromaani puolestaan ilmestyy toukokuussa.

Pian Hämeen-Anttila on myös tohtori. Yliopistossa opettamisen ja kirjailijan työn rinnalla on juuri valmistunut hänen vanhaan intialaiseen kirjallisuuteen liittyvä väitöskirjansa. Väitöstilaisuus on tammikuussa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Hyvä itsenäisyys tekee Suomesta turvallisen – Hämeen-Anttila: Itsenäisyys on tunnetta, että pidämme yhtä ja välitämme toisistamme
    6.12.2017 6:20

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut