Yrittäjille tukea koronakriisin keskelle: Vantaa myöntää lisää vuokrahelpotuksia

Vantaa on päättänyt antaa lisää vuokrahelpotuksia yrittäjille. Arkisto/Tiina Örn
Marika Lumme

Marika Lumme

Vantaan kaupunki on päättänyt myöntää lisää vuokrahelpotuksia yrityksille. Kaupungin vuokraamien liiketilojen ja maanvuokrien osalta yrityksille ja yhteisöille myönnetään vuokravapautuksia ajalle 1.4.–31.5.2020.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan vapautuksen edellytyksenä on muun muassa se, että yrityksen tai yhdistyksen toimialaan kohdistuu viranomaisen päätöksestä johtuva toimintakielto.

Yritykset, joiden toiminta on suljettu, saavat kahden kuukauden vuokravapautuksen automaattisesti. Tällaisia ovat Viljasen mukaan esimerkiksi kuten ravintolat, kahvilat ja urheiluyrittäjät.

Vantaan vuokralaisena olevat järjestöt ja tontin kaupungilta vuokranneet yritykset voivat hakea hyvitystä vuokriin. Hakemuksessa tulee kuvata ne vaikutukset, joita koronaepidemialla on liiketoiminnalle ollut.

Lisäksi Vantaa aloittaa tällä viikolla yksinyrittäjien tukihakemusten vastaanoton ja käsittelyn.

Muille yrittäjille annetaan ohjeita ja neuvoja valtion yritystukein haussa.

Vantaa on jo aiemmin päättänyt hyvittää täysimääräisesti omien tilojensa vuokralaisten vuokrat silloin, kun kaupunki on estänyt pääsyn tiloihin sulkemalla kiinteistön. Aiemmin Vantaa linjasi myös, että kaupungin vuokraamissa erillisissä liiketiloissa ja kaupungin vuokratonteilla toimivien yksityisten yritysten vuokrien maksu voidaan pyynnöstä ja perustellusta syystä keskeyttää enintään kolmen kuukauden ajaksi.

Lue lisää: Yrittäjä: Vantaan vuokraratkaisu oli kuin olisi isketty lekalla päähän

Viljanen kertoi torstaina pitämässään koronainfossa, että Vantaa on odottanut linjauksia valtion tukitoimista yrittäjille.

– Koska riittävistä tukitoimista ei ole tehty päätöksiä, Vantaa päätti tänään vuokrahelpotuksista yrityksille ja yhteisöille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.