Korsossa asuva Anne Liljeström työskentelee Ursassa.

Kädet käyvät, kun Anne Liljeström selittää taivaankappaleiden välisiä suhteita. Aurinko on iso tähti ja maapallo pikkuruinen planeetta siihen verrattuna.

Samalla tulee kerrattua tähtien ja planeettojen ero.

–  Planeetat eivät tuota energiaa toisin kuin tähdet.

Korsolainen Liljeström, 42, on Tähtitieteellinen yhdistys Ursan tiedottaja, jonka tie tähtitieteen ammattilaiseksi poikkeaa siitä tavallisimmasta.

Hän ei tarkkaillut lapsena tähtitaivasta, vaan innostui siitä vasta aikuisena. Yksi lapsuuden toiveammateista oli näyttelijä, ja hän kävi Kallion ilmaisutaidon lukion.

Liljeström lähti kuitenkin lukion jälkeen opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistoon, matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan.

Venus näkyy iltataivaalla jumalattoman kirkkaana pallukkana.

Anne Liljeström

Opiskelun aikana hän pohti biologiaan vaihtamista, mutta sitten sattuma puuttui peliin. Kaveri houkutteli hänet tähtitieteen kurssille, josta tulikin järisyttävä kokemus.

– Voisin kuvitella, että sellaista on uskoon tulo, Liljeström kuvailee.

– Tajusin, miten pieni maailmani oli ollut ja halusin tietää universumista kaiken.

Aiemmin Liljeström oli ajatellut avaruudesta, että se on 1800-luvun tähtitieteilijämiehiä itse kyhäämine kaukoputkineen.

– Se oli vavisuttava kokemus, kun tajusin, että pystyn itse tutkimaan avaruuden kohteita.

Seuraavan kerran taivaalle katsoessaan Liljeströmin taivas ei enää näyttänyt samalta kuin ennen.

– Ikkuna oli auki avaruuteen.

Pääaine vaihtui fysiikkaan tiedekuntaa muuttamatta, mutta matka tähtitieteen ammattilaiseksi ei ollut helppo.

– Se oli hirveä työ. Minulla oli lukiossa lyhyt matematiikka eikä yhtään fysiikkaa. Kemiaakin vain yksi kurssi.

Itsepäisyys auttoi, mutta ankara opiskelu yhdistettynä täydellisyyden tavoitteluun vaati veronsa. Gradun jälkeen aloitettu väitöskirjatutkimus vei lopulta voimat ja johti uupumiseen.

Silloin Liljeströmin piti miettiä, jatkaako hän väitöskirjan tekoa. Ja haluaako hän tutkijaksi, työhön jota on vähän tarjolla Suomessa.

Liljeström oli suorittanut tiedeviestinnän kursseja ja tehnyt tiedetoimittajan töitä, joten askel tiedottajan tehtäviin oli pieni, kun häntä pyydettiin Ursaan työharjoitteluun 2011. Ja sille tielle Liljeström jäi.

Eikä häntä kaduta, sillä työ 18 000 jäsenen yhdistyksessä on monipuolista toiminnan suunnittelusta verkkosivujen ylläpitoon, yleisöesitelmiin ja kaikkeen mahdolliseen tiedottamiseen, kuten podcastien tekoon.

– Olen tähtitieteen yleistajuistaja, Liljeström kiteyttää työnsä.

Hän vinkkaakin vasta-alkajille, että tähtitaivaan tutkailuun ei tarvita kuin omat silmät.

– Venus näkyy toukokuulle asti iltataivaalla jumalattoman kirkkaana pallukkana. Se on melkein yhtä iso kuin maapallo, mutta toki taivaalla se näkyy pistemäisenä.

Kuuta voi tarkastella niillä perintökiikareillakin. Liljeströmin mukaan Kuu on parhaimmillaan puolikkaana, kun Auringon valo heittää sen muhkuraiselle pinnalle varjoja.

Myös Jupiterin kuut voi nähdä kiikareilla, mutta tänä vuonna huonosti, sillä Jupiter näkyy matalalla.

Yhdistys

Ursa täyttää 100 vuotta 2021

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on perustettu 1921.

Sillä on noin 18 000 jäsentä, joista vain kaksi prosenttia on "ultraharrastajia".

Tiedottaja Anne Liljeström kertoo, että jäsenistä noin puolella on kiikari tai kaukoputki.

Yhdistys julkaisee kirjallisuutta ja Pohjoismaiden suurinta tähtiharrastuslehteä Tähdet ja avaruus. Se kuuluu jäsenetuihin.

Ursa julkaisee myös podcastia Tähtitaivaalla nyt.

Huhtikuun podcastissa kerrotaan muun muassa, että huhtikuun päivätaivaalla näkyy usein haloilmiöitä ja siitepölykehiä, kun Anne Liljeström haastattelee professori Markku Poutasta.

Etusivulla nyt