Kotimaisella joulukinkulla on kriisi – sikaverkosto: "Hinnan on noustava"

Maatalouden kohonneita tuotantokustannuksia ei ole saatu vietyä elintarvikeketjussa eteenpäin. Mikäli nyt näin ei käy, kotimaisia kinkkuja ei sikaverkoston mukaan riitä kaikille jouluna 2019. Arkisto / Päivi Tuovinen

Jussi Vehkasalo

MTK:n sikaverkoston mukaan sianlihan hintojen noustava, sillä muuten osa halukkaista jää ilman kotimaista kinkkua jouluna 2019.

Asiaan vaikuttaa kuiva kesä, jonka vuoksi viljasadot jäivät monilla tiloilla huomattavasti normaalia heikommiksi. Siksi viljan ja rehujen hinnat ovat nousseet jyrkästi. Lisäksi muutkin tuotantokustannukset kuten energian hinnat ovat kohonneet jo pitkän aikaa.

Sianlihaa tuottavat yrittäjät ovat sikaverkoston mukaan ahtaalla kohonneiden kustannusten ja laahaavan tuottajahinnankin vuoksi. Jos tilanne jatkuu, kotimaisia kinkkuja ei verkoston mukaan riitä kaikille jouluna 2019.

Alan on pakko voida siirtää nousseet kustannukset lihan hintaan. Sianlihan tuotanto on vähentynyt kuluvan vuoden aikana merkittävästi.

– Useilla tiloilla pohditaan nyt tulevaisuuden vaihtoehtoja. Alalle tarvitaan uusia investointeja ja nuoria yrittäjiä. Toisaalta ala ei kiinnosta nuoria, jos työstä ei saa riittävää palkkaa. Viiden euron tuntipalkka ja rankka työ eivät rohkaise tulemaan alalle, joka sitoo vastuulliseen työhön 24/7, sanoo sikaverkoston puheenjohtaja Taru Antikainen

Lisäksi työhön kohdistuu Antikaisen mukaan ristipaineita monelta suunnalta. Investoinnit ovat olleet jo vuosia vähissä ja pankit eivät enää anna tuottajille lainaa, koska alan kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät eivät näytä kattavan kustannuksia.

– Maatalouden kohonneita tuotantokustannuksia ei ole saatu vietyä elintarvikeketjussa eteenpäin. Tuotannon alas ajaminen on kohtalokasta, sillä sen elvyttäminen tuskin enää onnistuu. Naapurissamme Ruotsissa tämä virhe tehtiin, ja heidän tuotantonsa on jäänyt pysyvästi reiluun puoleen maassa kulutettavasta sianlihasta, Antikainen jatkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Tuleva kartanon isäntä ajeli Humberilla – sadan vuoden takainen polkupyörä nökötti Håkansbölen tallissa
  2. Leppäkorven ja Keravanjoen uimarannoilla ei suositella uimista – Kuusijärvellä ja Vetokannaksella vedenlaatu on hyvä
  3. Vantaalla pelataan viikonloppuna Kansallista Liigaa – PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n, TiPS sarjaa johtavan PK-35:n
  4. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  5. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  9. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  14. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  15. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Leppäkorven ja Keravanjoen uimarannoilla ei suositella uimista – Kuusijärvellä ja Vetokannaksella vedenlaatu on hyvä
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  5. Vantaa ennen ja nyt: Tuleva kartanon isäntä ajeli Humberilla – sadan vuoden takainen polkupyörä nökötti Håkansbölen tallissa
  6. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  7. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  8. Pölyttäjien määrästä ei kannata kesän alkupuolella huolestua – Hyönteistutkija: "Jos heinäkuun lopulla ei näy kimalaisia, on jotain pielessä"
  9. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  10. Vantaalla pelataan viikonloppuna Kansallista Liigaa – PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n, TiPS sarjaa johtavan PK-35:n
  11. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  12. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  13. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.