Kerrostaloja rakennetaan nyt pysäköintipaikoille – Autopaikat keskitetään pysäköintitaloihin

ILMIÖ Länsi-Vantaalla on useita hankkeita, joissa parkkipaikka saa häädön.

Pihojen laajat pysäköintialueet kerrostalojen yhteydessä vähenevät, kun Vantaan kaupunkirakenne tiivistyy. Suuntaus on, että taloyhtiöiden parkkipaikoille rakennetaan lisää asuntoja ja autopaikat sijoitetaan pysäköintitaloihin tai talojen sisään.

– Suuntaus on pitkälti kaupunkikuvallinen ja kestävän kehityksen mukainen, sanoo Itä-Vantaan aluearkkitehti Vesa Karisalo

Hakunilassa esimerkiksi "asuntoja parkkipaikoille" -kehityssuunnitelmia on tehty 2000-luvun alusta asti. Kaupunki ei voi määrätä yksityisiä maanomistajia hyödyntämään parkkipaikkoja lisärakentamisessa, mutta se voi kannustaa siihen.

– On esitetty muun muassa Hakunilantien varren isoille 1970-luvun pysäköintikentille täydennysrakentamista, Karisalo jatkaa.

Nyt ensimmäinen täydennysrakentamishanke on käynnissä Raudikkokujalla, joka on Hakunilantien poikkikatu. Sato on hakenut kaavamuutosta rakentaakseen kolme kerrostaloa omistamiensa talojen nykyiselle parkkipaikalle ja osittain katualueelle. Asuntoja uusiin kerrostaloihin tulee noin 800–1 000 asukkaalle.

Karisalo kertoo, että lisäksi Hakunilassa on muutama taloyhtiö ryhtynyt selvittämään täydennysrakentamista, jolla voisi rahoittaa yhtiön isoja remontteja.

Länsi-Vantaalla on käynnissä jo useita kohteita, joissa parkkipaikat otetaan asumiskäyttöön tai parkkipaikan sijaan autot ajetaan parkkitaloihin. Myyrmäen ydinkeskustan alueelta poistuvat lähivuosina kaikki maanpäälliset autopaikat, kun keskustaan rakennetaan lisää asuinkerrostaloja.

Paalutorin viereiselle pysäköintialueelle valmistuu ensi kesänä vanhusten ja vammaisten asumiskeskus. Sen naapuriin, vielä jäljellä olevalle pysäköintialueelle, nousee aikanaan kerrostaloja muun muassa opiskelijoille.

Asemakortteleista puretaan Isomyyrin kauppakeskus pysäköintitaloineen ja Myyrinpuhoksen liiketalo. Niiden tilalle rakennetaan asuin- ja liiketaloja ja myös parkkialue poistuu rakennusten tieltä. Myös Myyrmäentie 2:n tontilta puretaan toimisto- ja pysäköintitalot. Niiden paikalle nousee kerrostaloja ja pysäköintialueen paikalle rakennetaan uusi pysäköintitalo.

Länsi-Vantaan aluearkkitehti Timo Kallaluoto kertoo lisäksi, että Myyrmäen Virtakuja 4:n pysäköintitontille rakennetaan kerrostalo ja osa parkkipaikoista rakennetaan talon sisään.

Mutta pysäköintialueille ei rakenneta pelkästään Myyrmäen keskustassa.

– Louhelassa Haltiantiellä taloyhtiön pysäköintipaikalle rakennetaan kerrostalo ja pysäköintitalo ja Pähkinärinteessä Lammasrinteelle rakennetaan kerrostalo Pähkinähuollon parkkipaikalle. Pysäköinti sijoittuu talon sisään. Samalla pysäköintialueita kunnostetaan, Kallaluoto luettelee.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut