Tikkurilasta viedään apua vauvaperheisiin – lahjoitettaviin äitiyspakkauksiin kerätään nyt kokonaisia vaatesettejä

ÄITYISPAKKAUS Keräyksen kohdemaana on Bulgaria.

Pääkaupunkiseudun ainoa vakituinen keräyspiste on Lähetyskirpputori Patinassa. Myymälänhoitaja Maija Teiniranta kertoo, että settejä voidaan koota myös kirpputorin hyllyistä. Marika Lumme

Marika Lumme

Vauvanvaatteita kerätään jälleen äitiyspakkauslaatikoiden sisällöksi, jotka lähetetään ulkomaille apua tarvitseville. Kyseessä on Mission Possible -yhdistyksen Pienimmän parhaaksi -keräys, jossa tällä kertaa kerätään kokonaisia äitiyspakkaussettejä. Lahjoitettaviin setteihin tulee vaatteita ja tekstiilejä.

– Tarkoituksena on, että ihmiset itse tekevät setin valmiiksi. Lahjoitettavat vaatteet voivat olla käytettyjä, mutta niiden tulee olla hyväkuntoisia, kertoo keräyksen koordinaattori Päivi Ranta

Pääkaupunkiseudun ainoa vakituinen keräyspiste avautui tällä viikolla Tikkurilaan. Lähetyskirpputori Patinaan voi viedä kokoamansa setin, josta vaatteet kuljetetaan eteenpäin Bulgariaan, joka on tänäkin vuonna kohdemaana. Kirpputorille voi myös postittaa lahjoittamansa setin.

– Henkilökunta kokoaa myös settejä hyllyissä olevista vaatteista. Lähtökohtana kuitenkin on, että Pienimmän puolesta -keräykseen lahjoitetaan kokonaisia vaatesettejä, Lähetyskirpputori Patinan myymälänhoitaja Maija Teiniranta kertoo.

Mission Possiblen ensimmäinen äitiyspakkausprojekti alkoi kaksi vuotta sitten. Keräykset ovat tähän mennessä poikineet noin tuhat äitiyspakkausta, jotka on jaettu bulgarialaisille apua tarvitseville. Aiemmin on voinut lahjoittaa mitä tahansa käytettyjä hyväkuntoisia äitiyspakkaukseen sopivia vauvan vaatteita ja tekstiilejä, vaikka vain yhden kappaleen.

– Vaatetta tuli silloin aivan valtavasti, pakettiautolasteittain. Tavaran lajittelu setteihin oli erittäin työlästä ja tämä on yksi syy miksi nyt keräämme kokonaisia settejä, Ranta selvittää.

Ranta toivoo, että ensimmäiset kontilliset vaatesettejä saadaan matkaan marraskuussa, joululahjaksi vauvaperheisiin. Syrjäkylistä etsitään Rannan mukaan ne perheet, jotka kiireimmin tarvitsevat apua kylmää talvea vasten.

– Suomesta lähetetyt setit pakataan laatikoihin vasta perillä, koska näin säästyy tilaa. Lisäksi paikan päällä lisätään muun muassa hygieniatarvikkeita, Ranta kertoo.

Maailmalla laajasti positiivista huomiota saanut suomalainen äitiyspakkaus toimii Rannan mukaan esimerkkinä. Aivan yksi yhteen ei kuitenkaan pakkausta aiota koota.

– Jätämme pois ainakin kestovaipan. Olosuhteet kylissä ovat sellaisia, että kestovaippa ei toimi siellä. Pesumahdollisuudet voivat olla niin heikot, Ranta sanoo.

Teinirannan mukaan on vaikea arvioida kuinka monta settiä syksyn aikana saadaan kokoon.

– Suomalaisilla äideillä on usein paljon vauvanvaatetta, ja kirpputoreilla näkee melko usein myös aivan käyttämättömiä vaatteita. Tässä on hyvä mahdollisuus ystävä- tai työporukalla koota setti yhdessä, Teiniranta kannustaa.

Patina oli yksi keräyspisteistä myös edellisessä Pienimmän parhaaksi -tempauksessa. Teiniranta sanoo lahjoituksia silloin tulleen paljon.

– Ihmisillä, jotka täällä työskentelevät, on sydän avoinna auttamiselle. Kaikki kannattivat sitä, että lähdemme keräyspisteeksi, Teiniranta kertoo.

Setin sisältö

Peitemakuupussi, vuodevaatteet (peitto, pussilakana ja aluslakana), kylpypyyhe (riittävän pehmeä).

Toppahaalari (koko vähintään 68 cm), välikausihaalari (eli tuulenpitävä ulkoiluhaalari tai vaihtoehtoisesti takki ja housut, koko vähintään 68 cm), 2 x välihaalari (vanu-, fleece-, college- tai villahaalari, myös neulenuttu ja -housut käyvät), lämmin toppa- tai neulemyssy, välikausimyssy, kypärämyssy, 2 x kesämyssy, vauvamyssy (nauhoilla leuan alta sidottava), toppatöppöset, 2 x villasukat tai vastaavat lämpimät sukat, toppahanskat, lapaset tai vastaavat lämpimät käsineet.

4 x sukat, 8 x pitkähihainen body (tai paita), 8 x lyhythihainen tai hihaton body (tai paita), 8 x puolipotkuhousut tai legginsit, 6 x potkuhousut.

Lisäksi settiin voi lisätä: unilelu, helistin tms., ruokalappu ja uusi tuttipullo. Nämä tarvikkeet lisätään äitiyspakkaukseen Bulgariassa, jos niitä ei ole Suomesta lähetetyssä setissä jo valmiina.

Lisätietoa Facebookista Pienimmän parhaaksi -sivustolta ja nettiosoitteesta mp.org/fi/vaatesetti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  2. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  3. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  4. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  5. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  6. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  7. Mielipide: Leinelässä siivottiin talkoilla – ja kyllä kannatti!
  8. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä
  9. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  10. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  11. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  12. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  13. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle
  14. Hurjaa kasvua työttömissä työnhakijoissa Uudellamaalla – lomautettujen määrä nousi 3 400 prosenttia
  15. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  3. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  4. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  5. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  6. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  7. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  10. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  11. Koulujen avautuminen ja henkilöstön lomautukset aiheuttuivat ongelmia Vantille – Toimitusjohtaja: Tilanne normalisoitunut viikon aikana
  12. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  13. Uusi tapaamispaku parkkeerasi Simonkylän hoivakodin pihalle – Kujanpään sisarukset näkivät pleksin takaa äidin ja isän viikkojen tauon jälkeen
  14. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  15. Fazerin vierailukeskus avautuu ensi viikolla – kesällä pihalle avataan kasvihuone

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.