Pian Hakunilan betoniviidakon jälkeen avautuu täysin toisenlainen maisema. Idyllinen, rauhaisa maalaiskylä, missä ihmiset keräilevät omenoita puista ja hevoset käyskentelevät pellolla. Näkymät tuovat mieleen 1950-luvun suomalaiset mustavalkofilmit.
Täällä maanviljelijät majailivat jo ennen sotia. Vuosikymmenten saatossa Sotungin asukasluku on noussut ja väkeä on vaihtunut, mutta yhä monilla nykyasukkailla on pitkät juuret alueeseen.
Moni sotunkilainen on syntynyt Vantaalla – Sotunki onkin yksi niistä kaupunginosista, joissa asuu suhteellisesti erityisen paljon paljasjalkaisia vantaalaisia. Vielä enemmän heitä on vain Riipilässä, Vestrassa, Kiilassa ja Helsingin pitäjän kirkonkylässä.
Anita Hyytiäinen, 82, on asustellut aviomiehensä kanssa 31 vuotta keltaisessa puutalossa, joka on kuulunut aiemmin Hyytiäisen vanhemmille. Tämä on myös rouvan lapsuudenkoti.
– Minulla on täällä jo kolme lastenlastenlasta, kertoo pelargonioiden koristamalla kuistilla istuva Hyytiäinen.
Kun konttorityöntekijänä toiminut nainen meni naimisiin 1960, hän muutti Vaaralaan puolisonsa luo. Sitten he viettivät perhe-elämää vuosikaudet hakunilalaisessa tiilitalossa.
Minulla on jo kolme lastenlastenlasta."
Vuonna 1987 pariskunta asettui nykykotiinsa, kun Hyytiäisen äiti ja sisko eivät enää jaksaneet hoitaa taloa.
– Sotungissa on ollut hyvä asua. Ei voi valittaa. Pojatkin asuvat lähistöllä, Hyytiäinen summaa.
Palvelujen puutekaan ei haittaa, sillä Hakunilan kaupat ja uimahalli ovat lyhyen matkan päässä.
– Alueella kulkee julkista liikennettä, mutta kyllä täällä tarvitaan ajokorttia. Melkein kaikissa taloissa on kaksi autoa.
Hyytiäinen toivoo, että Sotunki säilyy mahdollisimman kauan nykyisenlaisena maalaisidyllinä. Hän on hiukan huolissaan seudulla lisääntyneestä autoliikenteestä.
– Viikonloppuisin täällä näkyy hirveästi retkeilijöitä, jotka käyvät Sipoonkorvessa.
Sotungin "keskustassa" ei nyt retkiväkeä näy, eikä traktori- ja maatalousmuseon tai tilausravintolan luona pyöri ristinsielua.
Syksy tuo haravointihommat. Piha-askareiden lisäksi Hans Helenius tekee usein metsätöitä. Hän osallistuu myös VPK-toimintaan.
Lähistöllä asuva toinen paljasjalkainen vantaalainen Hans Helenius, 68, on Hyytiäisen kanssa samaa mieltä palveluista, kuten kaikille avoimesta ravintolasta.
– En usko, että kukaan kaipaa tänne sellaista ravintolaa. Hakunila on tosi lähellä.
Metsätalousinsinöörinä uran tehnyt eläkeläismies ei myöskään halua Sotunkiin lisää liikennemelua.
– Toivon, ettei kansallispuisto laajene. Liikenne on kasvanut viime vuosina rajusti. Kylä ei sitä kestä.
Muuten Helenius on tyytyväinen Sotunkiin, jossa hän on asunut jo 1980-luvun puolivälistä. Heleniuksen perheen kotitalo on sama, jossa mies itse eli lapsena.
– Muutin vanhempien kanssa tähän kuusivuotiaana Tikkurilasta. Vuosina 1977–85 asuttiin Jokivarressa, mutta sen jälkeen Sotunki on ollut kotipaikka.
Ne eivät ole järjestään Vantaan lapsivaltaisimpia alueita."
Vantaan taloussuunnittelun tietopalveluyksikön tutkimuspäällikkö Henrik Lönnqvist huomauttaa, että erot ovat suhteellisen pienet Vantaan paljasjalkaisten asuinalueita vertailtaessa: missään kaupunginosassa ei asu todella paljon syntyperäisiä vantaalaisia.
– Kaikki kaupunginosat, joissa heidän osuutensa on suurin, ovat asukasmäärältään pieniä pientaloalueita. Valtaosa kaupunginosista, joissa osuus on pienin, ovat väestömäärältään suuria kerrostaloalueita, Lönnqvist analysoi.
Sotungissa riittää tunnelmallista maalaismaisemaa.
Lönnqvistin mukaan etenkin lapsiperheet kiinnittyvät herkästi jollekin asuinalueelle, minkä vuoksi jollakin alueella voi asua paljon nuoria syntyperäisiä vantaalaisia. Tämä seikka ei kuitenkaan selitä sitä, miksi esimerkiksi Sotungissa, Kiilassa tai Riipilässä on suhteellisesti niin paljon paljasjalkaista väestöä.
– Ne eivät ole järjestään Vantaan lapsivaltaisimpia alueita.
Koko kaupungissa alkuperäisiä vantaalaisia oli viime vuodenvaihteessa 27 prosenttia väestöstä. Asukasluku oli yhteensä 223 027.