Uusi lukkotyyppi lyö nyt läpi kotien ovissa – "Halutaan päästä eroon avaimista"

Yale-älylukon voi asentaa myös vanhoihin oviin. Usein lukko sopii suoraan vanhan lukkopesän paikalle, mutta tämän vanhan oven kanssa Porvoon Lukkoseppien työnjohtaja, asentaja Jan Saarelainen joutui tekemään hieman muutostöitä. Ulla Mether

Ulla Mether

Yhä useampi valitsee ulko-oveensa elektronisen älylukon perinteisen mekaanisen lukon sijaan.

– Aika yleisiä ne jo ovat, kommentoi Satu Hienonen Porvoon Lukkosepistä.

Myös Porvoon Lukkohuollosta älylukkoja kysellään viikoittain.

– Halutaan päästä eroon avaimista. Osa ajattelee, että koodilla toimiva lukko on lapsille parempi. Osa haluaa myös ehkä jotain uutta ja modernia. Töissä on saattanut olla vuosikausia lätkä, jolla kuljetaan sisään, ja nyt kun ne ovat tulleet halvemmiksi, halutaan myös kotiin, lukkohuollon Linn Lamminsalo kertoo.

Molemmissa porvoolaisliikkeissä myydään kotitalouksille Abloyn lukkorungolla varustettuja Yale Doorman -älylukkoja.

– Ne ovat siinä mielessä helppoja, että ne voi asentaa myös vanhoihin oviin, eivätkä ne vaadi suoraa sähkön syöttöä vaan toimivat paristoilla, Hienonen sanoo.

Yale -älylukon voi ostaa asennettuna tai asentaa lukon itse.

Älylukon voi avata koodilla ja kulkutunnisteella. Jos kulkutunniste hukkuu, sen voi poistaa käytöstä. Uuden kulkutunnisteen voi hankkia lukkosepältä kymmenellä eurolla. Näin lukkoa ei tarvitse vaihtaa tai sarjoittaa uudelleen.

Ovesta pääsee sisään myös numerokoodilla. Vieraalle voi antaa käyttöön tilapäisen koodin, jolla voi kulkea ovesta vuorokauden ajan.

Lisälaitteen avulla älylukon saa toimimaan älypuhelimella.

– Joka toinen älylukon ostaja hankkii myös puhelinsovelluksen, Satu Hienonen kertoo.

– Se on niin helppoa: voit katsoa kännykästä, kuka on tullut kotiin ja koska. Voit myös vaihtaa ovikoodin etänä kännykällä ja lisätä lukkoon hälytinlaitteita.

Abloyn tekemän kyselyn mukaan osa pientaloasukkaista voisi harkita älylukon käyttöä myös päästääkseen kuljetuspalvelun kotinsa eteiseen lähetyksen jättämistä varten.

Yale-älylukko toimii paristoilla. Lukkoon sisäänrakennettu hälytin ilmoittaa lukkoon kohdistuvista murtoyrityksistä. Valittavissa on myös turvatila, joka antaa hälytyksen oven aukaisusta. Ääniopastus kertoo, miten asetuksia muutetaan ja esimerkiksi kulkutunniste poistetaan.

Hienosen mukaan eniten kotitalouksiin ostetaan mekaanista Abloy-lukkoa Sento-avaimella.

– Sento on korvannut Exec-lukon.

Exec-avaimen kopiointia rajoittanut patentti päättyi vuonna 2013. Uusien avainten teettäminen helpottui ja avaimen turvallisuustaso heikentyi. Abloy toi markkinoille uuden kopiosuojatun Sento-avaimen, joita voi teettää lisää avainkortilla.

Yale -älylukon hinta on kaksinkertainen Sentoon verrattuna. Yale-peruspaketti maksaa noin 400 euroa ovesta hieman riippuen, Sento-lukko 200 euroa ilman asennusta. Edullisin lukkovaihtoehto lukkosepillä on Abloy Classic -lukko, 120 euroa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut