Päivähoitolaskelmat menivät miljoonilla pieleen – "Todelliset kustannukset voivat olla vieläkin suuremmat"

LUVUT Puolitoista miljoonaa muuttui 5,5 miljoonaksi. Neljästäsadasta tuli yli viisisataa.

Aleksi Eskola toi lapsensa hoitoon Krassitien paviljonkipäiväkotiin. Hänen mielestään lapsella pitää olla oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen vanhempien tilanteesta riippumatta. Eskola pohtii hyvän varhaiskasvatuken olevan erityisen tärkeää nyt, kun työelämä vaatii vanhemmilta paljon. Tiina Örn

Tiina Örn

Vantaa luopui päivähoidon rajauksesta tämän vuoden elokuussa. Kaikilla vantaalaislapsilla on nyt oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon vanhempien työ- ja opiskelutilanteesta riippumatta.

Jotta kaikille riittää tilaa päiväkodeissa, Vantaa päätti rakentaa kuusi uutta paviljonkipäiväkotia. Kuudesta paviljongista kaksi, Latukujan sekä Krassitien paviljongit, otettiin käyttöön elokuussa ja Vaskivuoren paviljongin toiminta käynnistyi Pyörrekujan päiväkodissa väistötiloissa.

Vain puoli vuotta sitten arvioitiin paviljonkitiloista aiheutuvien kokonaiskulujen olevan vuosittain noin 1,5 miljoonaa euroa Pieleen meni. Varhaiskasvatuksen johtaja Sole Askola-Vehviläinen kertoo kokonaiskustannuksen kuudesta paviljongista olevan vuodessa 5,5 miljoonaa euroa.

Kokoaikaisten lasten määrä on kasvanut viime keväästä noin 530 lapsella. Helmikuussa 2018 arvioitiin päivähoito-oikeuden rajaamisen päättyessä hoitopaikkoja tarvittavan lisää noin 400.

– Tarkat lukumäärät saadaan 20. syyskuuta syksyn ensimmäisten tilastojen valmistuessa, sanoo Askola-Vehviläinen.

Päivähoidon rajaus purettiin Vantaan kaupunginvaltuuston päätöksellä marraskuussa 2017. Vain perussuomalaiset äänestivät rajauksen säilyttämisen puolesta.

Perussuomalainen valtuutettu Mika Niikko toteaa, että rajauksen purun todelliset kustannukset voivat olla vuositasolla vieläkin suuremmat kuin 5,5 miljoonaa euroa.

– Rajauksen aikana osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa on ollut tuhat viisisataa vantaalaislasta. Vielä ei tiedetä, kuinka moni heistä päätyy kokoaikahoitoon.

Niikko korostaa, että rajauksen aikanakin kaikilla lapsilla oli oikeus 20 tunnin varhaiskasvatukseen.

– Kaksikymmentä tuntia viikossa vastaa alakoululaisen kouluviikkoa. Ajatus täydestä päivähoito-oikeudesta voi kuulostaa kauniilta, mutta se on kallis ja tarpeeton, kommentoi Niikko.

Tästä on kyse

Vuoden 2016 elokuusta alkaen lapsen kokopäivähoitoa tarjottiin vain niille perheille, joissa vanhemmat käyvät töissä, toimivat yrittäjinä tai opiskelevat.

Päivähoito oli rajattu 20 viikkotuntiin niille perheille, joissa toinen tai molemmat vanhemmista olivat esimerkiksityöttöminä tai kotonaperhevapaiden takia.

Säästösyistä tehty rajaus sai paljon kritiikkiä ja siitä luovuttiin elokuussa 2018.

Faktaa muokattu 27.8. kello 13. Lisätty esimerkiksi-sana osoittamaan, että rajaus koski myös muita ei-kokoaikaisesti työskenteleviä taiopiskelevia vanhempia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.