Aikuisopiston kestosuosikki yllättää – "Vetää ihmisiä jonoksi asti"

OPINAHJO Aikuisopiston kurssien suunnittelija katsoo tarjontaa asiakkaan silmin.

Koulutuspäällikkö Heli-Kaarina Degerman istuu aikuisopiston porrastasanteella vantaalaistaiteilija Paula Holopaisen teokset taustallaan. - Tämä on siitä hieno talo, että jos ei jostain asiasta itse tiedä, aina löytyy joku asiaa tunteva, joka tietää, hän kehuu. Leena Koivisto

Leena Koivisto

Vantaan aikuisopistossa käy vuosittain yli 30 000 ihmistä kartuttamassa tietojaan ja taitojaan.

– Kursseja pyörii vuosittain parisentuhatta, tulevaksi syyskaudeksi niitä on luvassa 1 075, aikuisopiston koulutuspäällikkö Heli-Kaarina Degerman laskee.

– Niillä yritämme aktivoida sellaisiakin asiakkaita, jotka eivät ole meillä koskaan käyneet.

Koulutuspäällikkö sanoo pyrkivänsä arvioimaan kurssi-ideoita valveutuneen asiakkaan silmin. Hän on itse yksi opetuksen kaikkiaan 11 suunnittelijasta omana vastuukenttänään ihminen, yhteiskunta ja kulttuuri, koti ja puutarha, terveys ja hyvinvointi, luonto ja ympäristö, tekniikka ja liikenne, äidinkieli, kirjallisuus ja teatteri sekä lisäksi vielä ruotsinkielinen opetus.

– Ideoimme kurssien sisältöjä osin itse ja ehdotuksia pyydetään myös vuosittain haettavilta tuntiopettajilta. Asiakkaiden palautteita ja toiveita otetaan vastaan, ja lisäksi eri alojen taitajat tarjoavat kursseja meille suoraan.

Yksi lähde ideoihin on kuitenkin ylitse muiden.

– Seuraan keskusteluja työpaikalla. Parhaat ideat syntyvät kahvipöydässä.

Samoin kuin opiskelijakunta, kurssilautasenkin ainekset koostuvat vakikävijöistä ja pistäytyjistä.

– Kielelle kuin kielelle löytyy aina opiskelijoita, samoin kuvataiteisiin, käsitöihin, musiikkiin ja lauluun, yleensäkin melkein kaikkeen sellaiseen opetukseen, joissa edetään myös jatkokursseille, Degerman selvittää.

Uudemmat trendit tulevat ja menevät vaihtelevammin kysynnän ja tarjonnan aallokossa.

– Esimerkiksi suosittu mindfulness on hiipumassa ja muutama vuosi sitten NLP:stä oli kova kysyntä, sitten kurssien järjestämisessä oli pidettävä väliä, mutta nyt se on nousussa taas.

Aikuisopistossa on oltava silmät auki ja korvat höröllä ajan ilmiöiden seuraamisessa.

– Keväällä sattui silmiin lehtijuttu runokaraokesta. Nyt kokeilemmekin kurssia, jossa ensin opetellaan runojen kirjoittamista, sitten esittämistä ja lopuksi myös esitetään ne kurssin päätteeksi järjestettävässä runokaraoketapahtumassa.

Joka vuosi joku kurssi yllättää hyvässä ja joku pahassa.

– Välillä suosion ennakoiminen on ihan kristallipalloon katsomista, Degerman naurahtaa.

– Ihan kokeilumielessä mukaan otettu kurssi saattaa olla heti täynnä ja varmana pidetty ei. Esimerkiksi ukulelen soitto tuli muutama vuosi sitten ja on siitä lähtien vetänyt ihmisiä jonoksi asti, hän kertoo.

– Kun tarjosimme kielenhuoltokurssia, se ei kiinnostanut ketään. Yritimme samaa uudestaan vähän intensiivisemmässä muodossa. Ei auttanut. Mutta kun vaihdomme nimen pilkunviilauskurssiksi, paikat tulivat täyteen.

Ole valmiina

Ilmoittautuminen aikuisopiston syksyn kursseille alkaa ainealueittain porrastetusti 13.8.–15.8. klo 13.

Vinkki: Ilmonetiin kannattaa rekisteröityä hyvissä ajoin samoin kuin tutustua siellä opiston tarjontaan ja merkitä valmiiksi omat suosikkinsa. Näin on heti valmiina ilmoittautumaan, kun mahdollisuus avautuu.

Kurssitarjontaan voi tutustua myös opiston osoitteessa www.sivistysvantaa.fi/vantaanaikuisopisto ja painettua luetteloa saa Opistotalolta, Myyringistä, Vantaa-infoista, kirjastosta sekä K-Supermarketista

Syksyn uutuuksia ovat muun muassa hevilaulukurssi, kissanhoitokurssi, improvisaatiokurssi ja englanninkielinen keskustelu USA:n politiikasta ja vaaleista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  2. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  3. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  4. Se astetta rennompi voikkaharrastus – Tanssillisessa voimistelussa annetaan kropan puhua eikä stressata hyppytaidoista tai notkeudesta
  5. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  6. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  9. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  10. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  11. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  12. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  13. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa
  14. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  15. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  2. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  3. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  4. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  5. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  6. "Tämä on Suomen upein koulu" – Kuvat: Tältä näyttää Vantaan uusimmassa koulussa
  7. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  8. Puolueiden listoille on jopa tunkua – "En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon"
  9. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  10. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Filmipuisto-nimi muistuttaa Veromiehen teollisesta menneisyydestä – Flamingon viereen voi tulla asuntoja jopa 1 200 asukaalle
  14. Lammaslammen järvinäkymät uhkaavat peittyä – Pähkinärinteen asukkaat huolestuivat keitaansa tulevaisuudesta
  15. Se astetta rennompi voikkaharrastus – Tanssillisessa voimistelussa annetaan kropan puhua eikä stressata hyppytaidoista tai notkeudesta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.