Jos pääkaupuniseudulla asuva haluaa päästä tunturimaisemiin, nopeimmin se käy kiipeämällä Vuosaarenhuipulle.
Rakentamisen tieltä siirretyistä maamassoista, kivistä, kannoista, keloista ja kasveista muotoiltu noin 60 metriä korkea harju on Helsingin erikoisimpia virkistysalueita.
– Jukka ei ehkä tykkää, että tätä verrataan tunturiin, biologi Paula Salonen epäröi.
Jukka on puistoidean isä, Staran luontotarhuri Jukka Toivonen
– Hän on pitänyt esikuvana Jurmon kallioista saarta katajineen. Toinen innoituksen lähde on ollut Someron Häntälän notkojen laidunnettu perinnemaisema.
Joka tapauksessa maisema näyttää luonnolliselta. Salonen esittelee ensimmäiseksi saarnilehdon, joka on siirretty rinteeseen sataman alle jääneestä Käärmeniemestä.
– Pintakerrokset kaavittiin pakkasten aikaan jäätyneinä paloina. Puut ovat vesoneet kannoista, hän kuvailee.
Saniaislehto pähkinäpensaineen taas on istutettu ikään kuin jääkauden jälkeensä jättämään suppaan, tehtyyn painanteeseen.
Ylempänä rinteellä paistattelee keltamataropehko, joka levittää voimakasta makeaa tuoksua.
– Englanniksi sen nimi on Lady’s bedstraw. Sitä pantiin olkipatjoihin, Salonen valistaa.
”Rouvan vuodeolki” luokitellaan vaarantuneeksi, sillä laiduntamisen lähes lakattua kuivat kedot ovat harvassa.
Harjumaisemassa onkin paljon paahteisia rinteitä, joilla esimerkiksi ajuruoho viihtyy. Violetit kukat kasvavat kivien väleissä isoina laikkuina.
Maastossa viihtyvät myös ketoneilikat, kissankellot ja -käpälät. Isompia kasveja Vuosaaren huipulla ovat pihlajat, ruusupensaat ja vadelmat.
– Mummelit käyvät täällä innoissaan keräämässä vattuja, Salonen on havainnut.
Vadelmien kerääminen on sallittua niin kuin metsämansikoiden syöminenkin.
Kulkemistakaan ei vielä mitenkään rajoiteta eikä maisema ole päässyt väkimassoista kulumaan.
– Paikka ei ole kovin monen tiedossa, koska tätä ei ole varsinaisesti vielä avattu. Toki tänne voi tulla, mutta opasteet ja vessat saadaan vasta sitten, kun avaamme virallisesti ehkä 2020 tai 2021.
Harva tajunnee sitä, että luonnolliselta näyttävää 35 hehtaarin laajuista huippupuistoa hoidetaan aktiivisesti. Polut pidetään auki, kasvustoa kitketään ja uusia kasveja hankitaan vuosittain.
– Puskia on pakko niittää, koska muuten paikan valtaisivat pian pajut ja vadelmat, Paula Salonen tietää.