Helsingin ratapihan remonttityöt edenneet suunnitellusti – näiden lähijunien kulku palaa pian normaaliksi

Helsingin ratapihan remonttityöt ovat vaikuttaneet viimeksi A-, L-, P- ja I-lähijunien kulkuun. Sirkku Aalto

Sirkku Aalto

Lähijunien kulku palaa sunnuntaista lähtien normaaliksi Helsingin ratapihan remonttitöiden jäljiltä.

Heinäkuun puolivälin tietämiltä asti poikkeuksia on ollut A-, L-, P- ja I-lähijunien kulussa. Sitä ennen kesä-heinäkuussa poikkeuksia oli N-, K- sekä I- ja P-junien kulussa.

Kesällä tehtyjen remonttitöiden aikana Helsingin ratapihan laitimmaiset raideparit ovat olleet vuorotellen poissa käytöstä. Projektipäällikkö Pekka Rautoja Liikennevirastosta kertoo, että myös viimeisimmät ratapihan länsipuolella tehdyt työt ovat edenneet suunnitellusti.

Informaatiosuunnittelija Joona Packalén Helsingin seudun liikenteeltä vahvistaa, että A-, L-, P- ja I-junien kulku on palaamassa normaaliksi sunnuntaina.

– Junat liikennöivät normaalisti sunnuntaiaamusta alkaen. Siinä yöllä on vielä vähän poikkeuksellisia raiteita Pasilassa, mutta junien kulussa ei ole mitään sen suurempaa poikkeusta, Packalén sanoo.

Helsingin ratapihalla tehtävien remonttitöiden tarkoituksena on parantaa ratapihan toimivuutta ja vähentää junien herkkyyttä häiriöille. Remonttitöiden ensimmäisessä vaiheessa ratapihalle asennettiin uusia vaihteita ja rakennettiin uusia opastimia. Myös turvalaitteita muutettiin.

Remontin toinen vaihe on keskittynyt turvalaitetöihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Mielipide: Kaupungin eri toimijoiden yhteistyö näytti tärkeytensä – poteroista kannattaisi tulla pois muulloinkin
  3. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  4. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  5. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  6. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  7. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla
  10. Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään
  11. Mökkeilijä, älä unohda lääkkeitä kotiin – Mökkikunnan apteekki ei välttämättä myy uutta
  12. Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti
  13. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  14. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  15. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  2. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  3. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  4. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  5. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  6. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  7. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  8. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  9. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  10. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  11. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  12. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  13. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.