Alkoholi on suomalaisten mielestä liikenteen suurin vaaratekijä – myös toinen huoli nousemassa

Ratissa somettaminen on yleistymässä. JOHANNA ERJONSALO

toimitus

Alkoholi, huumeet, liian kova tilannenopeus, väsymys ja kännykän käyttö ajaessa ovat suomalaisten mielestä liikenteen suurimpia vaaratekijöitä vakuutusyhtiö Lähitapiolan kyselyn mukaan.

– Vastaukset osuvat hyvin yhteen kolaritilastojen kanssa, toteaa yhtiön liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen

– Alkoholi, liian suuri tilannenopeus tai kova ylinopeus ovat edelleen yleisimmät syyt kuolonkolareitten taustalla.

Kielteinen suhtautuminen rattijuopumukseen on vähentänyt alkoholin osuutta onnettomuuksiin, mutta se on edelleen taustalla joka viidennessä kuolonkolarissa.

Kännykän käyttö autoillessa on Niemisen mukaan nopeimmin kasvava riskitekijä liikenteessä.

Puolet autoilijoista kertoo käyttäneensä kännykkää ajaessaan ilman hands free -laitetta viimeisen vuoden aikana.

Huumeet ja lääkkeet näkyvät myös liikenteessä yhä enemmän. Liikenneturvan tilastojen mukaan kaikista rattijuopumustapauksista jo noin kolmannes oli viime vuonna muun päihteen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajamista.

– Huumeiden lisäksi myös erilaisten lääkkeiden vaikutukset näkyvät kasvavana vaaratekijänä maanteillä, Nieminen sanoo.

– Lääkkeiden väärinkäytön lisäksi kyse on myös väestön vanhenemisesta ja ajokykyyn vaikuttavista lääkkeistä tai usean lääkkeen yhdistelmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  2. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  3. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  7. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  8. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  9. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  10. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  11. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  12. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  13. Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalaisnainen osti alkoholitonta viiniä ja tyrmistyi: Suolaa enemmän kuin soijassa! – syynä virheellinen etiketti
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  7. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  8. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  9. Lapsi menehtyi Havukoskella pudottuaan korkealta – poliisin esitutkinnan mukaan kyseessä oli tapaturma
  10. Vantaalaisyritys tuo maahan erikoiskalvoa, jonka pinnalla koronaviruskin nujertuu puolessa tunnissa
  11. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  12. Säästötoimet iskevät Vantaan kirjastojen toimintaan – aukioloaikoja supistetaan elokuussa
  13. Kerrostalon pihapiiri kuuluu vain taloyhtiön asukkaille – Sääntö pätee myös vuokrataloissa
  14. Neljä uutta maisemakohdetta valaistaan Vantaalla – valot suunnataan tänne
  15. Leonardo da Vilhun veistospuisto Sotungissa aukeaa viikoksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.