Luukkujen avaaminen Tikkurilankoskella valmistelee padon purkua

Patoluukut pidetään auki Tikkurilankoskessa, jotta eläimet ja kasvit saavat jo tottua padon purkamisen jälkeiseen tilanteeseen. Armi Suojanen

Armi Suojanen

Tikkurilankosken patoluukun avaaminen kesäkuun puolivälissä oli alkusoittoa sille, että padon purkaminen alkaa ensi kesänä. Vantaan kaupungin patovastaava Ari Asikainen sanoo, että patoluukku avattiin jo nyt, jotta kasvillisuus ja eläimistö tottuvat veden virtaamiseen vapaasti ennen kuin pato puretaan. Myös ihmiset pääsevät näkemään veden virtaamisen padon yläpuolisessa koskessa.

Ennen patoluukun avaamista suojellut vuollejokisimpukat siirrettiin ylemmäs jokea Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämän vesiluvan mukaisesti.

Pato puretaan muun muassa siksi, että se olisi kaivannut korjaamista ja kalastajat sekä luontojärjestöt ovat toivoneet padon purkamista. Edellinen remontti tehtiin 1990-luvulla.

Patoa puretaan keskeltä 20 metriä ja sen reunoille jää noin kymmenen metrin seinämät. Purkaminen auttaa muun muassa meritaimenia nousemaan paremmin jokea ylös kutemaan. Kalastaminen koskessa on kielletty.

Patoaltaan kuiviksi jääville reunoille on suunniteltu oleskelualuetta.

Aiheeseen liittyvää

  1. Vantaanjoesta löytyi laittomia peltisiä patoja – Joki sai vauhtia heti poistamisen jälkeen 4.7.2018 20:15

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut