Pyörillä kulkeva eläinklinikka hoiti vantaalaiskoiran silmät kotipihalla – Kotiin tulevat palvelut yleistyvät pääkaupunkiseudulla

LEMMIKIT Muualla maailmassa liikkuvissa klinikoissa on jo jopa leikkaussaleja.

Pääkaupunkiseudulla liikkuu nyt pyörillä kulkeva eläinklinikka Johanna Erjonsalo

Jari Pietiläinen

Vantaan Kivistössä asuvan Teea Alanissin kolmivuotias Romeo-koira välttyi vastikään eläinlääkärikäynniltä. Syy oli yksinkertainen: tällä kertaa eläinlääkäri saapui koirapotilaan kotiin.

Rakas lemmikki hoidetaan kotona loppuun saakka.”

Rodultaan cavalierkingcharlesinspanieli Romeon silmät ovat viime aikoina vetistelleet ja punoittaneet. Nyt Alanissin perhe päätti tilata eläinlääkärin kotipihalleen.

– Onhan tämä kätevä palvelu, joka sopii kiireisille perheille. Aina ei ole aikaa lähteä erikseen viemään koiraa klinikalle, Alanissi kertoo.

Nyt kyseessä ei onneksi ollut vaikea operaatio, sillä spanielin silmät vain tutkittiin ja puhdistettiin. Väriaineen avulla selvisi, että koiran sarveiskalvotkaan eivät olleet vaurioituneet.

Perheen kotipihaan saapunut auto oli Petmobiili, jonka asiakkaat ovat toukokuusta alkaen saaneet eläinlääkärin kotiin saakka.

Auton sisällä voidaan hoitaa kaikki alle 30-kiloiset eläimet, esimerkiksi koirat, kissat, kanit ja jyrsijät.

Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa tällainen palvelu on jo hyvin yleistä."

Espoolainen eläinlääkäri Laura Rajakallio innostui liikkuvan eläinlääkäriauton hankinnasta työskenneltyään lähes 20 vuotta eläinlääkäriasemalla.

– Jo silloin huomasin, että tällaiselle palvelulle olisi tarvetta, sillä kotikäyntejä kysyttiin runsaasti. Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa tällainen palvelu on jo hyvin yleistä ja siellä liikkuvien eläinklinikoiden sisällä on jopa leikkaussaleja, Rajakallio kertoo.

Petmobiililla on asiakkaita arkipäivisin keskimäärin kolmesta kuuteen. Matkat voivat olla pitkiäkin, sillä Rajakallio operoi koko pääkaupunkiseudulla ja lisäksi läntisellä Uudellamaalla.

Petmobiilin uumenissa voidaan tehdä pienimuotoisia operaatioita ja terveystarkastuksia. Myös laboratoriokokeet onnistuvat, sillä tulokset saadaan autossa valmiiksi odottaessa.

– Valtaosa kotikäynneistä liittyy tällä hetkellä eutanasiaan eli lemmikkieläimen lopettamiseen. Moni perhe haluaa, että rakas lemmikki lähtee viimeiselle matkalleen rauhassa omassa kodissaan, Rajakallio paljastaa.

– Silloin perhe voi olla loppuun saakka lähellä ja hyvästellä kissan tai koiran vaikka olohuoneessa, eikä lemmikin tarvitse kokea kuljetuksen tuomaa stressiä tai klinikan outoja hajuja.

Kivistössä asuva Annika Mäntynen huomasi lähistölle kaartaneen Petmobiilin ja tuli viisivuotiaan Capu-villakoiran kera katsomaan autoa.

– Ehdottomasti hyödyllinen palvelu esimerkiksi silloin, jos perheessä on esimerkiksi monta koiraa ja kaikille pitäisi saada rokotukset samaan aikaan.

– Silloin ei tarvitse koko laumaa lähteä viemään lääkäriin, Mäntynen arvioi.

Näin toimii Petmobiili

Petmobiili on tiettävästi Suomen ainoa pyörillä kulkeva eläinklinikka.

Vuonna 2006 aloitti maan ensimmäinen eläinambulanssi Animalance, mutta se ei ole enää toiminnassa.

Petmobiili mahdollistaa hoitotoimet paitsi kotona myös esimerkiksi lemmikkinäyttelyissä.

Autossa on laboratoriolaitteet, joten tulokset saadaan jo kotikäynnin aikana.

Vaativampia tai harvinaisempia määrityksiä vaativissa tapauksissa kokeet valmistuvat muissa laboratorioissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.