Tuontiautoketjulle mätkäistiin 2,6 miljoonan jälkiverot ja kulut – "Aiomme valittaa"

Mikko Välimaa

Pörssinoteerattu, käytettyihin tuontiautoihin erikoistunut autoketju Kamux on saanut verohallinnolta 2,6 miljoonan euron mätkyt.

Yhtiö kertoi pörssitiedotteessaan maanantaina, että päätös koskeejälkiveroja, veronkorotuksia ja korkokuluja.

Kamux aikoo päätöksestä. Yhtiö joutuu kirjaamaan jälkiverotuspäätöksen kokonaissumman täysimääräisenä tämän vuoden toisen neljänneksen tulokseensa.

Kamuxin mukaan mätkyjen taustalla on vuosina 2016–2018 tehty verotarkastus. Se liittyi Kamuxin mukaan kolmansien osapuolten maahantuomien autojen arvonlisäverotukseen sekä autolähettien palkkojen ennakonpidätyksiin.

Talousjohtaja Tapio Arimo Kamuxista sanoo, että kyse tuontiautoista, joiden maahantuojat ovat jättäneet 24 prosentin arvonlisäveron maksamatta. Nämä autot ovat tulleet Kamuxin myytäviksi joko maahantuojalta tai sitten välikäden kautta, jolloin auto on ehtinut olla toisellaomistajalla.

Arimo pitää erikoisena verottajan näkemystä, että Kamuxin pitäisi nyt maksaa autoista arvonlisävero, vaikka se ei ole toiminut maahantuojana, vaan osallistunut auton myyntiin vasta myöhemmässä vaiheessa.

– Kamuxin näkemyksen mukaan yhtiölle autonsa myyneiden kolmansien osapuolten tai aikaisempien omistajien maksamatta jättämät arvonlisäverot eivät ole Kamuxin vastuulla, ja Verohallinnon päätös periä Kamuxilta näiden maksamatta jääneet arvonlisäverot veronkorotuksineen ja korkoineen on perusteeton, Kamuxin tiedote toteaa.

Arimon mukaan riidassa on kyse häviävän pienestä osuudesta Kamuxin kokonaismyynnistä.

Kamux on ollut veroasioissa julkisuudessa aiemminkin.

Ketjun entisen työntekijät väittivät ltalehdelle keväällä 2017, että Kamuxin ohjeistuksena työntekijöille oli "ainakin suuressa osassa toimipisteitä", että veroilmoitukseen ei tule täyttää esimerkiksi kalleimpia varusteita korkeamman autoveron pelossa.

Työntekijät esittivät myös muita väitteitä muun muassa hunningolla olevista asiakastiedoista.

Tapio Arimo korostaa, että verottajan uusi mätkypäätös ei liity millään tavalla ex-työntekijöiden väitteisiin. Arimo pitää ex-työntekijöiden väitteitä perättöminä.

Keväällä 2017 Kamux kiisti laittomuudet Iltalehdelle, mutta myönsi olevan mahdollista, että "yksittäinen työntekijä olisi voinut halutessaan toimia yhtiön ohjeistusten ja toimintaperiaatteiden vastaisesti".

Kamux toimii Suomessa useilla kymmenillä paikkakunnilla.

Edit klo 10.56. Lisätty Tapio Arimon kommentit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.