Tikkurilan aseman tunnistaa nyt Dixistä – 1960-luvulla raiteilla puksuttivat vielä höyryjunat

Tikkurilan asema Lauri Leppäsen kuvaamana vuonna 1965, jolloin raiteilla vielä puksuttelivat höyryjunat. Lauri Leppänen

toimitus

Tikkurilan vanha rautatieasema toimii nykyään kaupunginmuseona. Aseman rakennustyöt kestivät vuodesta 1859 aina rautatieliikenteen alkamisvuoteen 1862.

Taustalla kokoavan uuden asemarakennuksen, Dixin, ensimmäinen osa valmistui 2015 ja toinen osa avattiin yleisölle 2017.

Vantaan kaupunginmuseon #ThrowbackVantaa – Kuvia kotiseudusta ennen ja nyt -näyttelyssä tehdään hyppy menneisyyden vantaalaisiin maisemiin kotiseutuneuvos Lauri Leppäsen (1923–2015) ja Viljo Holopaisen (1920–2011) valokuvien avulla. Kaupunginmuseon Antti Yrjönen kuvaa puolestaan sitä, miltä maisemat näyttävät nyt.

Vantaan Sanomien juttusarjassa esitellään yksi Vantaan kaupunginmuseon uuden näyttelyn kuvapareista joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

  1. Korson aseman kasarmi kunnostettiin lapsiperheen kodiksi – tältä asemanseudulla näytti 1950-luvulla 2.6.2018 10:15

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut