Nyt tuli linjaus juoksukaljarikoksista – näissä tapauksissa vankilaan

Alkoholinäpistykset olisivat yleisimpiä, joihin muuntorangaistusta käytettäisiin. Pia Vakkari

Aapo Siippainen

Oikeusministeriö on tehnyt ehdotuksen, kuinka maksamattomat sakot muutetaan vankeudeksi, jos tekijä toistaa rikoksen seitsemän kertaa vuoden sisällä.

Neljä päiväsakkoa vastaisi yhtä päivää vankeutta. Lisäksi ehdotetaan, että alle 20 päiväsakon suuruiset sakot olisivat muuntokelvottomia. Näin rajattaisiin lievimmät sakkorangaistukset muuntorangaistusjärjestelmän ulkopuolelle.

Muuntorangaistuksen vähimmäispituus olisi viisi päivää ja enimmäispituus 40 päivää vankeutta.

Ehdotuksen mukaan alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomitut sakkorangaistukset olisivat muuntokelvottomia.

Oikeusministeriön mukaan keskimääräinen vankiluku kasvaisi 30 vangilla. Vuoden 2017 aikana yli seitsemään näpistykseen syyllistyneitä henkilöitä oli noin 900. Teot ovat useimmiten alkoholijuomien näpistyksiä kaupasta sekä kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta.

Uudistuksen toteuttamiseen varattiin huhtikuun kehysriihessä 10,8 miljoonan euron määräraha.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.