VR ja ministeriö sopivat jatkosta: Näin etenee junien henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle

VR ja liikenne- ja viestintäministeriö perustavat kalustoyhtiön, johon siirretään Etelä-Suomen taajamaliikenteessä käytettävät Sm2- ja Sm4-junat. Armi Suojanen

toimitus

VR-yhtymä ja liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ovat sopineet jatkosta rautateiden henkilöliikenteen kilpailun avaamisessa. Ne ovat laatineet tarkennetun suunnitelman siitä, miten kilpailun avaamisessa edetään.

LVM:n mukaan etenemissuunnitelma tarkentaa talouspoliittisen ministerivaliokunnan aiemmin tekemiä linjauksia.

Henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle tarkoittaa sitä, että VR:n yksinoikeudesta liikennöidä Suomen rataverkolla luovutaan ensi vuosikymmenellä. Silloin rautateiden henkilöliikennemarkkinoille voi tulla muitakin toimijoita.

VR:n ja LVM:n etenemissuunnitelman mukaan rautateiden kilpailun avaaminen aloitetaan Etelä-Suomen taajamajunaliikenteestä. Tavoitteena on, että kilpailutettu liikennöinti alkaisi kesäkuussa 2022.

Lisäksi VR ja LVM perustavat kalustoyhtiön sekä kiinteistöyhtiön erityistehtäväyhtiöiksi LVM:n omistajaohjaukseen. Päämääränä on, että perustettavat yhtiöt olisivat toiminnassa viimeistään kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Kalustoyhtiöön siirretään kaikki Etelä-Suomen taajamaliikenteessä käytettävät Sm2- ja Sm4-junat, sekä kaluston varaosat ja erikseen määritellyt erityistyökalut. Kalustoyhtiö aloittaa myös uuden taajamaliikennekaluston hankinnan valmistelut.

Kiinteistöyhtiöön taas siirretään Etelä-Suomen taajamaliikenteen liikennöinnin kannalta välttämättömät kiinteistöt, kuten VR:n omistamat Helsingin varikon rakennukset ja niihin sisältyvät kiinteät laitteet sekä Etelä-Suomen taajamaliikenteen liikennealueella sijaitsevat VR-Yhtymän omistamat asemarakennukset määräaloina. Näitä rakennuksia ovat muun muassa Hyvinkään ja Jokelan asemarakennukset sekä Keravan, Järvenpään ja Riihimäen rautatieasemat.

VR:lle jää kiinteistökehityskohteena Helsingin rautatieasema, jonka omistuksesta VR luopuu markkinaehtoisesti.

Suunnitelman mukaan VR yhtiöittää koko kaluston kunnossapitotoimintonsa erilliseen kunnossapitoyhtiöön VR-konsernin sisällä.

Yhtiöön siirretään tarvittava kunnossapitohenkilöstö sekä kaluston kunnossapitoon tarvittavat varaosat, koneet ja laitteet. VR luopuu yhtiön omistuksesta markkinaehtoisesti ennen kilpailutetun liikenteen aloittamista.

Lisäksi VR luovuttaa LVM:lle kaikki kilpailun järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot, jotka voivat liittyä esimerkiksi liikenteen volyymeihin, kalustoon tai henkilöstöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Nora Lehto maalasi TiPS-naiset Suomen cupin loppuotteluun
  3. Koulu alkaa normaalisti Korsossakin – luokan tuhonnut tulipalo ei vaikuta koulun toimintaan
  4. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  5. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  6. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  7. "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin" – Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin – "Naama roikkui"
  8. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  9. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  10. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  11. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  12. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  13. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  14. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  15. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Ilkivalta ja remontit ajoivat jäätelökioskit pois suosituilta paikoilta Vantaalta – "Asiakkaat ihmettelevät tilannetta päivittäin"
  3. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"
  6. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  7. Vantaa ennen ja nyt: Kiistelty Kaljakellunta sai alkunsa kaveriporukan päähänpistosta – Vantaan kaupunginmuseo selvitti, mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan
  8. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  9. Vasta kolme vuotta vanhassa talossa tehdään julkisivuremonttia Tikkurilassa – "Korjaustyö haluttiin tehdä riittävällä laajuudella"
  10. Suunnitelma: Tuomelan koulun koko ylläpito kansainväliselle yritykselle – 30 työtilaa ja 5 asuntoa vuokralle
  11. Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell palasi jalkapallon pariin ja mentoroi nyt TiPSin naisia kohti mestaruutta – "Vasta viime vuonna pystyin katsomaan ensimmäisen kokonaisen pelin"
  12. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  13. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden
  14. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  15. Tikkurilan Fafa's lopetti toimintansa – "Tavoitteena on löytää entistä parempi sijainti"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.