Kirkan ex-manageri paljastaa hullujen vuosien menetysreseptin: "Haimme huviluvan vasta keikalle mennessä – Kirka huusi, mitä järkeä tässä on"

MUSIIKKIBISNES Kirkan ex-manageri Sakari Timonen tuntee musiikkibisneksen.

Sakari Timonen tuntee musiikkibisneksen hyvin. Syksyllä hän palaa musiikin pariin Club for Fiven tribuuttiekiertueen merkeissä. Marko Enberg

Marko Enberg

Sakari Timonen sai neuvottelijan puhetaidot jo äidinmaidossa. Avoimin mielin asioihin suhtautuva ja rohkeasti uusiin haasteisiin tarttuva Timonen aloitti uransa automyyjänä, mutta toistaiseksi merkittävimmän uran hän on tehnyt managerina.

Timonen toimi muun muassa kymmenisen vuotta Kirkan managerina. Tuona aikana Kirka veti noin 1 600 keikkaa. Jokaista levyä myytiin vähintään 100 000 kappaletta, ja koko keikkabisnes muuttui.

– Musiikkialalle ei välttämättä tulla koulujen tai musiikkikilpailujen kautta. Tälle alalle kasvetaan. Turhan moni kuvittelee, että jonkun kisan jälkeen maailma on auki ja eletään sen mukaan. Monesti lopulta on vain perse auki, Timonen sanoo.

– Bruttokansantuotteestamme vain 4 prosenttia on viihdettä. Taistelu alalla on kovaa. Viihteen tekeminenkin on bisnestä. Aina puhutaan tiimityöstä. Sitähän se onkin, mutta jonkun pitää ottaa myös taloudellinen vastuu, Timonen sanoo.

Timonen tietää asiasta kokemuksen kautta.

Keikka myytiin kymmenessä minuutissa loppuun."

– Syksyllä 1988 Kirkan taloudellinen tilanne oli ongelmallinen, sillä levyt myivät, mutta keikat eivät. Keksin, että ryhdytään itse vuokraamaan konserttisaleja ja tehdään itse tapahtumat. Yöllisten esiintymisten lisäksi teimme koko ajan myös isompia konsertteja. Ensiksi vuokrasimme Mikkelin Mikaelin. Kirka huusi minulle Ristiinaan asti, että mitä järkeä tässä on? Haimme huviluvankin vasta keikalle mennessämme. Keikka myytiin kymmenessä minuutissa loppuun ja saimme kolminkertaisen tuoton normaaliin keikkaan nähden. Niinpä jatkoimme samalla tavalla.

– Muutimme myös keikka-aikojamme. Kirka oli aina esiintynyt yöllä. Muutimme aikataulut niin, että keikka alkoi jo kello 19. Näin jäi aikaa siirtyä seuraavalle paikkakunnalle, eikä tiimin tarvinnut tehdä läpi yön töitä. Meillä oli toistakymmentä miestä hommissa joka keikalle.

– Toiminnan sen aikaista kokoa voitaisiin verrata nykyajan Cheekiin ja vastaaviin. Keikat olivat samaa kokoa. Levyjen myynti oli silloin isompaa. Kirka oli Suomen myydyin artisti 1991 ja 1992. Sen myötä Kirka pääsi Monacoonkin Music Awardseihin.

Timosen mukaan ala on myös muuttunut.

– Tuohon aikaan myytiin tosiaan vielä yksittäisiä levyjä. Yksi kultalevy on muuten vieläkin porvoolaisessa kehystämössä. Pitää muistaa hakea, Timonen naurahtaa.

– Teimme 11 konserttikiertuetta. Parhaimmillaan saimme Joensuun laululavalle 13 000 ihmistä. Vuonna 1997 vuokrasimme Hartwall Areenan. Olimme ensimmäisiä tuollakin saralla, Timonen kertaa.

– Kirjoitin Kirka-vuosieni aikana joka päivä päiväkirjaan kaiken oleellisen. Erään median edustaja olisi kerran jo halunnut ostaa tuon päiväkirjan, mutta en halunnut myydä. Ne ovat minun ja Kirkan välisiä muistoja. En ole avautunut niistä kuin rajoitetusti.

Kirkan lisäksi Timonen on tehnyt kiertueita muun muassa Pave Maijasen, Kim Lönnholmin, Pedro Hietasen, MA Nummisen ja Anna Erikssonin kanssa.

– Tomas Ledinin kanssa toteutimme Sommaren är kortin -nimissä muutaman keikan. Sekin on mielenkiintoinen. Porvoossa Tomas Ledin on tosi suosittu ja Lappeenrannassa Lediniä ei tunne oikein kukaan.

– Urheilupuolella olen tehnyt Adidaksen kanssa yhteistyötä jo 1970-luvulta lähtien. Toimin ennen musiikkialalle tuloa urheilupuolella managerina. Esim. Arto Bryggaren kanssa olemme erittäin hyviä ystäviä edelleen.

– 2000-luvulla päätin keventää taakkaani isojen tuotantojen suhteen. Teimme toki muutamia pitkäsoittokokeiluja, kun kustansimme levymerkkimme kautta muutaman levyn. Anna Erikssonin kiertueita olin toteuttamassa 2002–2004, mutta en muuta isompaa.

Vuonna 2014 Timosen oli painettava jarrua oikein kunnolla.

– Alaselästä meni prolapsi ja oikea jalka halvaantui 90 prosenttisesti. Olin kaksi viikkoa Töölössä, joista neljä päivää teholla. Kävelykin piti opetella uudelleen. Lisäksi koko aiempaa elämää hallinnut vahva suhde fyysiseen urheiluun muuttui pakon edessä. Onneksi tuo prolapsi ei tullut pään alueelle. Muistan vieläkin tuon päivän, kun viimein pääsin kävelemään pois sairaalasta. Jope Ruonansuu kävi minut hakemassa.

– Olen aina ollut sellainen, että tartun erilaisiin haasteisiin, mitä vastaan tulee. Ehkä siksi olen päätynyt autokaupasta Valion mainoskasvoksi ja sieltä urheilu- ja musiikkibisneksiin. Erilaisia asioita vain tulee kohdalle, Porvoossa nykyisin asuva Timonen hymyilee.

Timosen haastattelun julkaisi ensin Uusimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. BRQ Vantaa Festival jää tältä kesältä väliin – Pienimuotoisia erilliskonsertteja kuitenkin luvassa syksyllä
  4. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  5. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  10. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  11. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  12. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  13. Mielipide: Postin jakelu on ala-arvoista – tärkeitä kirjeitä jää matkalle
  14. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  15. Taas pääsee jynssäämään – Kaikki matonpesupaikat ovat nyt avoinna

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  3. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  4. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  5. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  6. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  7. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  8. Mielipide: Frisbeegolfin suosio räjähtänyt – Vantaalta ei löydy harrastuspaikkoja
  9. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  10. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  11. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  12. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  13. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  14. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  15. Mielipide: Postin jakelu on ala-arvoista – tärkeitä kirjeitä jää matkalle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.