Jopa 1 000 euron rapsu uhkaa: Moponuorten taidot kohenevat, vanhempien valvontataidot eivät – "Isiä on mukana viritystouhussa"

Poliisi jakoi keskiviikon moporatsioissa nuorille suullisia huomautuksia pienistä puutteista, sakkoja ja korjauskehotuksia sekä poisti liikennekelvottomista mopoista kilpiä. Valvontaiskuissa tarkastettiin yhteensä yli 40 mopoa, moottoripyörää ja mönkijää. Erityisesti kiinnitettiin huomiota kulkupelien häiritsevän voimakkaisiin ääniin, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Ari Pihkala. anton.soinne@media.fi

Marianna Simo

Mopo-onnettomuudet ovat vähentyneet merkittävästi viime vuosina. Mopo-onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä on laskenut alle puoleen viimeisen kymmenen vuoden aikana, kertoo Liikenneturva.

Nuorten ajotaidot ovat kohentuneet mopokorttivaatimusten vuoksi, sanoo Keski-Uusimaa-lehden haastattelema Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Ari Pihkala

Samaa ei voi sanoa vanhempien valvonnasta. Liikenneturvan nuorisokyselyn mukaan jopa joka kolmas mopo on viritetty. Mopojen omistajien vanhemmista valtaosa, jopa yli 70 prosenttia, tietää virittämisestä.

– Osassa tapauksia isät ovat mukana viritystouhussa, Pihkala sanoo K-U:lle.

Osassa tapauksia isät ovat mukana viritystouhussa."

Virittäminen on laitonta ja lisää mopoilijoiden alttiutta joutua onnettomuuteen. Mopoja viritetään, jotta ne kulkisivat sallittua 45 kilometrin tuntivauhtia kovempaa.

– Olen itse ajanut mopolla 85 km/h-vauhtia koeajotilanteessa. Sellainen mopo kulkee 50-kiloisella nuorella vielä kovempaa, Pihkala huomauttaa.

Eniten henkilövahinkoja sattuu juuri mopokortin saaneille 15-vuotiaille: 225 vuonna 2017.

Mopojen määrä on lisääntynyt huimasti liikenteessä, sanoo poliisi. Maaliskuussa rekisterissä oli yli 2 500 mopoa Keravalla, Tuusulassa, ja Järvenpäässä – Tuusulassa eniten, Järvenpäässä tuplasti Keravaan verrattuna.

Mopo helpottaa monessa taloudessa koko perheen arkea.

– Mopo tai mopoauto tuo nuorelle liikkumisen vapautta. Valitettavasti joidenkin vanhempien valvonta jää hataraksi. Nuoret pörräävät älyttömän myöhään huviajoa. Kai se on sitä, että maailma muuttuu, vanhempi konstaapeli Ari Pihkala pohtii.

– Valtaosalla mopoilijoista asiat ovat onneksi kunnossa.

Asiasta kertoi ensin Keski-Uusimaa.

570 henkilövahinkoa

Vuosittain loukkaantuu noin 570 mopoilijaa, joista yli 50 vakavasti.

Mopokolareissa kuolee vuosittain keskimäärin neljä henkeä – puolet ulosajoissa.

Joka toinen mopokolari sattuu risteyksessä.

Onnettomuuksia sattuu eniten 15–24-vuotiaille miesmopoilijoille.

Miehille tapahtui mopolla 274 henkilövahinkoa ja naisille 109 vuonna 2017.

Mopo-onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä on laskenut alle puoleen viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Liikenneturva

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  7. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  8. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  9. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  10. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  11. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  12. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  13. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  14. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  3. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  9. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  10. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  11. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  12. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  13. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.