3-vuotiaan surma: Teosta epäilty isä sai uusia syytteitä

Porvoon Lyseonpuiston puukotuksesta epäillyn vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin tammikuussa. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista. Inka Töyrylä / arkisto

Samu Karvala

Syyttäjä on nostanut lisäsyytteitä Porvoon Lyseonpuiston leikkipuistossa tapahtuneessa lapsisurmajutussa, kertoo Uusimaa-lehti.

Marraskuun 13. päivän aamuna 38-vuotias isä puukotti 3-vuotiasta tytärtään niin, että tämä menehtyi matkalla sairaalaan. Mies otettiin kiinni heti tapahtumapaikalta.

Tekoa tutkitaan murhana. Syyttäjä nosti lisäsyytteen pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta. Väitetyksi tapahtuneet teot liittyvät aikaan ennen epäiltyä henkirikosta.

Osaltaan tämän seurauksena pääkäsittelyä on suunniteltu nyt kahden päivän sijaan kolmepäiväiseksi.

Pääkäsittely alkaa 4. kesäkuuta. Lisäksi käsittely jatkuu 6. ja 7. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan Viihdeorkesteri soittaa juhlakonsertissa 90-vuotiaan Jorma Panulan musiikkia kapellimestari-säveltäjän itsensä johtamana
  2. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  3. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  4. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  5. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  6. Pääkirjoitus: Syksyllä tasapainoillaan koronan kanssa kouluissa ja työpaikoilla – Kestääkö kapasiteetti jokaisen flunssaoireisen testaamisen?
  7. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  8. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  9. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  10. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  11. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  12. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  13. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  14. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu
  15. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  2. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  3. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  4. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani
  5. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  6. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  7. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  8. Hänninen 5.8.
  9. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  10. Mielipide: On sulaa hulluutta olla käyttämättä Tuomelan koulua opetuskäytössä – "Moni kunta pitäisi tervettä koulurakennusta kullan arvoisena"
  11. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  12. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  13. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  14. Reipas rakentaminen näkyy Vantaalla asuntojen arvonkehityksessä – "Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässäkin"
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.