Petteri on somejulkkis Sepon isäntä – "Tekisin päivityksiä, vaikka Sepolla olisi vain neljä seuraajaa"

JULKKIKSET Petteri Poukan Seppo-koirasta on tullut someilmiö. Sepon voi bongata esimerkiksi Aurajokirannasta, missä hänen toimistonsa sijaitsee.

Petteri Poukka ja Seppo-koira ovat erottamaton kaksikko. Seppo on Petterin seurana niin palvelukoti- kuin joulupukkikeikoillakin. Tomi Kangasniemi

Tomi Kangasniemi

Shetlanninlammaskoira Seppoon varsinainen someilmiö. Seitsenvuotiaalla koiralla on sekä Twitterissä että Facebookissa kohta 10 000 seuraajaa. Sepon omistaja Petteri Poukka muistuttaa kuitenkin, että Seppo ei ole pelkkä someilmiö.

– Seppo on ollut minulla pennusta saakka, ja olemme erottamaton kaksikko. Olen kuusi vuotta tehnyt Sepon päivityksiä ja tekisin niitä, vaikka Sepolla olisi neljä seuraajaa. Seppo on innostunut ja hymyilevä koira, jonka suuhun heitän sanoja. Olen saanut monilta palautetta, miten Sepon päivitykset ovat auttaneet vaikeina aikoina.

Kun turkulaista Viestintäliiga-yritystä perustettiin, tuntui luontevalta, että Seppo saa neljän perustajaosakkaan ohella oman profiilinsa ja sähköpostinsa. Onhan Seppo erottamaton osa toimiston porukkaa.

– Seppo on aina välillä toimistolla ja viihtyy hyvin sohvalla. Sepolle tärkeitä juttuja ovat juusto ja rutiinit. Päiväunet maistuvat. Kolinat käytävästä, äänekkäät kärpäset ja omat pierut taas herättävät Sepon herkästi.

Poukka kuvailee Seppoa ystävälliseksi ja uteliaaksi koiraksi, joka on aina innokas, ollaan sitten menossa tai tulossa.

– Seppo viihtyy kaikkialla. Periaate minulla on, että jos Seppo ei voi jonnekin tulla, en minäkään ole menossa.

Sepolla riittää puuhaa, sillä hän käy omistajansa kanssa myös ilahduttamassa vanhuksia. Poukka on tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä vanhusten parissa. Hän ja Seppo vierailevat säännöllisesti Nokialla palvelukodissa.

– Siellä Seppo ei hauku yhtään vaan juoksee rapsuteltavana.

Seppo toimii joulunaikaan myös sesonkityöntekijänä. Viime jouluaattona Poukka toimi 14 paikassa joulupukkina, Seppo oli luonnollisesti mukana.

– Lapsille Seppo koiratonttuna on se kovin juttu.

Pelkkää työtä ei Sepon elämä kuitenkaan ole. Ruoka kiinnostaa, ja Poukka kuvailee Sepon innostusta siihen melko moniulotteiseksi. Juusto on ykkösjuttu, jolla Sepon saa tekemään myös temppuja.

– Esimerkiksi istu, tassu ja ylävitonen menevät. Tissi-tempun opetin sille joskus, mutta en enää itsekään muista, miten se meni.

Juuston lisäksi Sepolle maistuvat myös vaikkuiset korvatulpat ja hevosenkakka. Popcorn taas tuntuu olevan inhokkilistalla.

Mutta mitäs muita kiinnostuksenkohteita Sepolla sitten ruoan ohella on? Poukan mukaan Seppo pitää ainakin metsässä sekoilusta. Myös fasaanien tuijottelu on parhaita huveja.

– Parhaimmillaan Seppo on tuijottanut fasaania viiden metrin päästä yli puoli minuuttia.

Onneksi Aurajokirannassa fasaanit ovat harvinaisia. Eivät jää Sepon lenkit sitten pelkäksi tuijotteluksi.

Sepon edesottamuksia pääsee seuraamaan Facebookissa nimellä sepposheltti ja Twitterissä @seppokoira

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  2. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  5. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  9. Hänninen 8.7.
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  13. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  15. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.