Poliisin kuvat: Näin yhdistysjohtajia yritetään nyt huijata – "Soita, ennen kuin maksat 31 000 euroa"

Jari Pietiläinen

Helsingin poliisille tehtiin maalis–huhtikuun aikana kymmenkunta rikosilmoitusta tapauksista, joissa yhdistysten tai yritysten talousasioista vastaaville henkilöille oli lähetetty toimitusjohtajana tai puheenjohtajana esiintyen huijaussähköposti, jossa vaadittiin pikaista maksua ulkomaalaiselle tilille.

Suurin osa epäillyistä rikoksista jäi yritykseksi, mutta kolmessa tapauksessa huijareiden onnistui saada jopa useita kymmeniä tuhansia euroja.

Huijareiden käyttämät pankkitilit ovat olleet esimerkiksi englantilaisissa, italialaisissa ja espanjalaisissa pankeissa. Sähköpostit on kirjoitettu pääasiassa suomeksi, mutta osa myös englanniksi.

Sähköpostien vastaanottajat kuvailevat viestejä uskottaviksi muun muassa siksi, että viesti tuli oikealta vaikuttaneesta sähköpostiosoitteesta. Usein huijaus on paljastunut siinä vaiheessa, kun viestin saaja on kysynyt esimerkiksi puhelimitse henkilöltä, jolta viesti on väitetty tulevan, onko hän todella pyytänyt kyseistä maksua.

– Tapauksia tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä petos, identiteettivarkaus, törkeän petoksen yritys, petoksen yritys ja tietomurto. Joissain tapauksissa huijari on ollut hämmästyttävän perillä yrityksen tai yhdistyksen asioista, esimerkiksi loma-ajoista tai siitä, kenellä on oikeus tehdä suuria maksuja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisilaitokselta.

Yritysten ja yhdistysten talousasioista vastaavat henkilöt on voitu selvittää internetin avoimista lähteistä, kuten verkkosivuilta tai verkostoitumispalvelu LinkedInistä. Tietoja on mahdollista kalastella myös muilla tavoin, esimerkiksi soittamalla.

Paras keino estää huijaus on varmistaa puhelimitse tai kasvokkain toimitusjohtajalta tai puheenjohtajalta, onko kyseinen maksupyyntö oikea.

– Yrityksissä ja yhdistyksissä kannattaa sopia selkeät pelisäännöt kiireisten maksupyyntöjen tai uusien laskuttajien varalle. Nämä pelisäännöt on hyvä käydä läpi sekä vakituisen henkilöstön että sijaisten kanssa, Risu neuvoo.

Niin kutsutut toimitusjohtajapetokset eivät ole uusi ilmiö, vaan pelkästään Helsingissä tapauksia on vuosittain kymmeniä.

– Tässä on kyse kansainvälisestä, järjestäytyneestä ja ammattimaisesta rikollisuudesta. Vaikka sähköpostiviesti on kirjoitettu suomeksi, ei lähettäjä välttämättä ole Suomesta.

Huijarit yrittävät saada yhdistysten talousasioista vastaavat maksamaan tekaistuilla laskuilla suuriakin summia. (Kuva: Poliisi)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  7. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  8. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  9. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  10. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  11. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  12. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  13. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  14. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  3. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  9. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  10. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  11. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  12. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  13. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.