Keskustaa tylyttävä Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan – uskoo kansalaispuolueen uuteen nousuun

Paavo Väyrynen. JOHANNA ERJONSALO

Aapo Siippainen

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoi palaavansa eduskuntaan kesällä. Samalla hän luopuu keskustan jäsenyydestä ja kunniapuheenjohtajuudesta. Väyrynen aikoo edustaa eduskunnassa perustamaansa kansalaispuoluetta ja johdattaa sen tuleviin eduskuntavaaleihin ja Euroopan parlamentin vaaleihin.

Paavo Väyrynen uskoo, että kansalaispuolueen tilanne selkiytyy lähiaikoina.

– Olen jättänyt tänään Etelä-Suomen aluehallintovirastolle uuden hakemuksen saada järjestää jäsenten vaatima ylimääräinen yleinen kokous, Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Eduskuntavaaleissa Väyrynen aikoo olla joko Lapin, Uudenmaan tai Helsingin vaalipiirin edustaja.

Tiedotustilaisuudessa Väyrynen sanoi, että keskusta kuihtuu pienpuolueeksi, jolta puuttuu kunnollinen johtaja. Väyrynen oli katkera siitä, ettei hänelle annettu mahdollisuutta osallistua keskustan puheenjohtajavaaliin.

– Jos ratkaisuun olisi päästy, keskustalla olisi ollut realistinen mahdollisuus tavoitella johtavan hallituspuolueen asemaa myös seuraavassa hallituksessa. Kun voimia ei saatu kootuksi, keskusta kokee raskaan vaalitappion. Pahoin pelkään, että sen jälkeen puolue ei enää nouse suurten joukkoon, Väyrynen sanoi.

Edellisen kerran Väyrynen oli kansanedustajana keväällä 2015, jolloin hän siirtyi Eurooppa parlamenttiin. Väyrysen tilalle tuli keskustan Mikko Kärnä, joka joutuu nyt kesällä luopumaan paikastaan. Kärnä sanoo, että Väyrysellä on ratkaisuunsa täysi oikeus. Kärnä jatkaa politiikassa, mutta päättää osallistumisestaan eduskunta- tai eurovaaleihin vasta myöhemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  7. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  8. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  9. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  10. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  11. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  3. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  9. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  10. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  11. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  12. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  13. Kauppojen aukioloajat laajenevat – Lähes kaikki liikkeet avoinna Jumbossa ja Myyrmannissa
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.