Alkoholilaki muuttuu taas: Verkkomyyntiin tulossa tiukennuksia – ”Turvataan verokertymä Suomeen”

Alkoholilakiin ehdotetaan muutosta, jonka mukaan alle 5,5-prosenttisten alkoholijuomien etämyynti ja yli 5,5-prosenttisten etäosto olisivat mahdollisia. Arkisto/ Ari Peltonen

toimitus

Uuteen alkoholilakiin ehdotetaan säännöksiä alkoholijuomien etämyynnin selkiyttämiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esityksessä alkoholin verkkokauppa olisi mahdollista sekä kotimaisille että ulkomaisille toimijoille, kunhan alkoholin enimmäispitoisuus on korkeintaan 5,5 prosenttia.

Yli 5,5-prosenttisten alkoholijuomien etämyynti Suomeen olisi edelleen kielletty, mutta tuotteita olisi mahdollista etäostaa.

Eduskunta edellytti alkoholilakia säätäessään, että suomalaiset ja ulkomaiset alkoholijuomien myyjät olisovat tasaveroisessa asemassa.

Lain pitäisi taata, että pelisäännöt ovat samat silloin kun myynti tapahtuu Suomeen ja suomalaisille kuluttajille.

Tarkoituksena on varmistaa, että kuluttaja voi edelleen ostaa ulkomailta esimerkiksi verkosta alkoholijuomia ja että nykyistä suurempi verokertymä päätyisi Suomeen.

Nyt verotuloja menetetään arvioiden mukaan vuosittain noin kymmenen miljoonaa euroa.

Etämyynnissä myyjä maksaa kaikki verot, kuten alkoholiveron, valmisteveron, juomapakkausveron ja arvonlisäveron sekä tuotteiden kuljetuksen.

Etäostossa vastuu veroista ja kuljetuksesta ovat ostajalla.

Ulkomailta toimivat kauppiaat voisivat ehdotuksen mukaan rekisteröityä hyväksytyiksi etämyyjiksi.

Rekisteröity etämyyjä olisi oikeutettu tuomaan maahan ja myymään enintään 5,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältäviä juomia niin, että tuotteiden luovutus Suomessa tapahtuisi Valviran hyväksymästä vähittäismyyntipaikasta.

Etämyyjän olisi maksettava alkoholijuomien etämyynnistä alkoholivero, valmistevero, juomapakkausvero ja arvonlisävero.

Suomalaiset, myös yksityishenkilöt, voisivat etäostaa ulkomailta juomia, joiden alkoholipitoisuus ylittää 5,5 prosenttia.

Ehtona olisi, että ostaja järjestää tuotteiden kuljetuksen Suomeen toisen yksityishenkilön tai kuljetusliikkeen välityksellä ilman, että myyjä osallistuu siihen.

Ostaja ja tuotteiden kuljettaja olisivat yhteisesti vastuussa Suomeen tuotujen alkoholijuomien valmisteveroista.

Nykyisin asiakas voi tilata verkkokaupoista alkoholijuomia etämyyntinä ja tuotteet toimitetaan usein kotiovelle asti.

Verohallinnon ja Tullin selvitysten mukaan EU:n alueella on toiminut yli 200 alkoholin etämyyjää yli 20 jäsenmaassa.

Noin 99 prosenttia alkoholijuomien etämyynnistä on ollut sellaista, jossa myyjä on järjestänyt alkoholijuomien kuljetuksen Suomeen. Vain pieni osa alkoholijuomien etämyyjistä huolehtii verojen maksusta ja muista velvoitteistaan Suomeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  7. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  8. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  9. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  10. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  11. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  12. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  13. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  14. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  3. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  9. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  10. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  11. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  12. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  13. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.