Rekolan Kinon elokuvatoiminnan elvyttämiseksi järjestetty tapahtuma sai järjestäjien mukaan suursuosion. Torstaina ja perjantaina esitetyt neljä elokuvanäytöstä keräsivät yhteensä noin 350 katsojaa.
– Tapahtuma sujui yli odotusten. Ikitietä kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet katsomaan, kertoo tapahtumaa puuhannut Mikko Kiuru
Tapahtuma saa jatkoa jo toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Myös tulevan tapahtuman järjestävät yhteistyössä rekolalaisten aktiivien Tila ja toiminta -yhdistys sekä Pop Up Kino Helsinki.
– Tapahtuma oli suksee! En olisi uskonut, että väkeä saadaan näin paljon. Ehdottomasti haluamme olla mukana jatkossakin, kertoo Janne Hulkkonen Pop Up Kino Helsingistä.
Hulkkosen mukaan seuraavat leffapäivät ovat 4.–5. toukokuuta. Perjantaina 4. toukokuuta esitetään uudelleen elokuva Ikitie.
– Ikitien ohjaaja Antti-Jussi Annila tulee keskustelemaan elokuvasta yleisön kanssa. Muu ohjelma vahvistuu myöhemmin, mutta varmasti esitämme myös lastenleffan, Hulkkonen kertoo.
Rekolan Työväentalon Säätiön hallituksen puheenjohtaja Aki Kulokivi suhtautuu myönteisesti elokuvatoiminnan elvyttämiseen. Työväentalo on suosittu juhlapaikka ja hyvin varattu. Tuleviin elokuvatapahtumiin neuvotellaan parhaillaan lisää uusia päiviä.
Rekolan Kinon paluu -nimeä kantanut tapahtuma oli ensimmäinen askel Rekolan Kinon elokuvatoiminnan elvyttämiseksi. Vuosia elokuvatoiminnalta kiinni ollut kino halutaan nyt herättää henkiin.