Suomen uusin Ikea tulee tänne – Jättitavaratalo nousee metron varteen ja meren rannalle

Helsingin Koivusaareen nousevasta Ikea-tavaratalosta ei ole tulossa tavanomaista laatikkomyymälää. Ikea Suomi

Jari Pietiläinen

Helsingin Koivusaareen suunnitteltu Suomen uusin Ikea-tavaratalo toteutuu näillä näkymin aikataulun mukaan. Asialle näytti vihreää valoa tänään Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto, joka päätti varata Koivusaaresta yli 15 000 neliön suuruisen alan huonekalumyymäläketjuntavarataloa varten.

Varsinaisen Ikea-tavaratalon lisäksi alueelle on tulossa siihen liittyviä toimistotiloja sekä muita liike-, hotelli- ja toimistotiloja.

Kokonaisuuteen kuuluva Ikea-tavaratalo on tarkoitus toteuttaa arkkitehtuuriltaan ja palvelukonseptiltaan uudenlaisena, kaupunkikuvallisesti korkeatasoisena ja alueen erityispiirteet huomioivana. Rakennukset sijoittuvat Koivusaaren keskustaan, metroaseman välittömään yhteyteen.

Toteutuessaan Ikea-hanke luo Helsinkiin merkittävän määrän uusia työpaikkoja erinomaisesti saavutettavalle alueelle. Hanketta suunnitellaan ja kehitetään tiiviissä yhteistyössä kaupungin kanssa Koivusaaren kokonaissuunnitelmaa ja sen tavoitteita tukien.

Suunnitteluvaraus jatkuu vuoden 2020 loppuun asti. Ikea Real Estate Oy:n pyrkimyksenä on toteuttaa hanke mahdollisimman pian sen jälkeen, kun alueen kaavoitus, rakentamiskelpoisuus ja muut yhteiset suunnittelu- ja kehittämisratkaisut sen mahdollistavat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rajakylän neuvolan lakkauttaminen jälleen poliitikkojen kokouspöydällä
  2. Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ylittymässä 36,5 miljoonalla eurolla – Koronakevään kulut noin 16 miljoonaa euroa
  3. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  4. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  5. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  6. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  7. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  8. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  9. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  10. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  11. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  12. Se astetta rennompi voikkaharrastus – Tanssillisessa voimistelussa annetaan kropan puhua eikä stressata hyppytaidoista tai notkeudesta
  13. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  14. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  15. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  2. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  3. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  4. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  5. "Tämä on Suomen upein koulu" – Kuvat: Tältä näyttää Vantaan uusimmassa koulussa
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  8. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  9. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  10. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  13. Lammaslammen järvinäkymät uhkaavat peittyä – Pähkinärinteen asukkaat huolestuivat keitaansa tulevaisuudesta
  14. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  15. Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ylittymässä 36,5 miljoonalla eurolla – Koronakevään kulut noin 16 miljoonaa euroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.