Vantaalaiset vanhemmat tekevät yhä useammin lastensuojeluilmoituksen omasta lapsestaan – "Välillä tuntuu, että maalaisjärki hämärtyy"

Vanhemmat tekevät yhä useammin itse lastensuojeluilmoituksen omasta lapsestaan. Kuvituskuva, kuvan henkilöt eivät liity juttuun. Arkisto/Päivi Tuovinen

Marika Lumme

Vanhemmat tekevät yhä useammin itse lastensuojeluilmoituksen omasta lapsestaan, kertoo Vantaan perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom

Lapsi saattaa rötöstellä, käyttää päihteitä ja elää noudattamatta kodin sääntöjä, jolloin vanhemmat pyytävät lastensuojelua apuun. Vantaan Sanomat kertoi aiemmin viikolla, että kiireellisten sijoitusten määrä on noussut hurjasti Vantaalla.

– On hienoa, että haetaan rohkeasti apua. Toisaalta välillä tuntuu, että maalaisjärki hämärtyy ja tehdään lastensuojeluilmoituksia asioista, jotka vanhempi voisi hoitaa itse.

Cantell-Forsbom näkee rajojen puuttumisen olevan monesti isoin ongelma. Valta on annettu nuorelle.

– Ongelmiin liittyy monesti ylisukupolvisuus: vanhemmilta itseltään puuttuu malli kuinka vaikeista asioista keskustellaan, kuinka tunteita hallitaan ja ylipäätään kuinka tärkeää on yhdessä vietetty aika, Cantell-Forsbom kertoo.

– Toinen ääripää on ihannekuva täydellisestä perheestä ja täydellisesti pärjäävistä lapsista. Kun tämä ei toteudukaan, vanhemman pettymys voi olla suuri ja johtaa ongelmiin, hän jatkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.