Etsivätoimisto Nappia pääsee pian auttamaan mysteerien ratkomisessa – Mamia Companyn uutuus nähdään Vantaan Tanssin viikoilla

Etsivätoimiston Napin terävä etsivä (Nina Mamia) tarvitsee apua mysteerien ratkaisemiseen myös yleisöltä. Kasperi Nordman

Leena Koivisto

Vantaalaisen nykytanssiteatteriMamia Companyn uusi teos, Etsivätoimisto Nappi, saa kantaesityksensä torstaina 19. huhtikuuta kello 9 ja 10.15. Taidetalo Toteemissa (Myyrmäentie 6).

Vantaan Tanssin viikoille valmistunut vuorovaikutteinen tanssisatu sopii koko perheelle ja siinä seikkailevat vantaalaisen nykytanssiteatterin tuotannosta jo aiemmin tutuiksi tulleet hahmot Kisu Pikkulainen ja Viemärirotta, samoin kuin muun muassa Herra LimuLimu sekä kotiputsarit Kaija ja Kake Kivipää.

Vantaalaiset Nina Mamia ja Kasperi Nordman esittävät käsikirjoittamansa sadun kaikki hahmot. Koreografian on tehnyt Mamia ja Nordman vastaa ohjauksesta.

Tanssisatu opettaa, että ketään ei saa syyttä suotta haukkua, vaan asiat on aina tutkittava ensin. Etsivätoimisto Nappi tarvitsee salaiseen tehtäväänsä myös katsojien apua, sillä ilman yhteistoimintaa mysteerit eivät ratkea. Visaista pohdittavaa kaikille aiheuttaa kadonnut unilelu.

Esitys kestää puoli tuntia ja sitä suositellaan +4-vuotiaille lapsille. Lippuja saa Vantaa-infoista (5 euroa) ja käteisellä (7 euroa) ovelta. Esityksiin on ilmoittauduttava etukäteen, puhelimitse se käy numeroon 09 8392 9044 ja sähköpostitse osoitteeseen kulttuuritapahtumat@vantaa.fi

Vantaan kulttuuripalveluiden järjestämä Tanssin viikot on käynnissä tiistaista 17. huhtikuuta sunnuntaihin 29. huhtikuuta ja siihen liittyviä tapahtumia on eri puolilla kaupunkia. Viikot huipentuvat Kansainvälisen tanssin päivän etkoihin lauantai-iltana 28. huhtikuuta Kulttuuritalo Martinuksessa, jossa nähdään nykybalettia ja nykyflamencoa.

Lisätietoa Tanssin viikkojen esityksistä ja lipuista saa osoitteesta www.vantaa.fi/tanssinviikot

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.