Tikkurilan asemasilta jatkossa kiinni pari tuntia yöllä

Tikkurilan aseman asemasilta on ensi viikosta lähtien suljettuna yöllä kello 2.30–4.45 välillä. Armi Suojanen/Arkisto

Marika Lumme

Tikkurilan asemalaitureille vievä asemasilta on maanantaista lähtien suljettu öisin parin tunnin ajan.

Asemasilta pidetään suljettuna kello 2.30–4.45 välillä.

Liikenneviraston mukaan henkilöjunaliikennettä on tähän aikaan vähän tai ei lainkaan.

Yöaikainen käynti Tikkurilan asemalaitureille ja junaraiteiden ylitys Itä- ja Länsi-Tikkurilan välillä tapahtuu alikulkujen kautta.

Asemasiltaa on pidetty auki vuorokauden ympäri alikulun remontin ajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  2. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  3. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  4. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  5. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  6. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  7. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  8. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  9. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  10. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  11. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  12. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  15. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. SMC Palveluiden työntekijät siivoavat vantaalaisia päiväkoteja – Kaupunki ei epäillyt yrityksen taustoja sopimusta tehdessään
  2. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  5. Puistoruokaa jaetaan Vantaalla vielä tällä viikolla – piknikpussien jako päättyy perjantaina
  6. Leppäkorven uimarannan vedenlaatu on jälleen hyvä
  7. Koiranulkoiluttajan kauhunhetki Hämevaarassa: Puu kaatui ainoastaan senttien päähän lemmikin kuonosta – "Kuului vain rysähdys"
  8. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  9. Kuusijärven rantaelämää valvotaan nyt myöhäiseen yöhön – Lisäresurssit käyttöön lämpimillä keleillä
  10. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  13. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  14. Omaishoitaja: Kuljetuspalvelusta on tullut Vantaalla hölmölän hommaa – "Taksikuski tilaa kyydin asiakkaalle, joka istuu jo kyydissä"
  15. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.