Vuoropäiväkodeissa seurataan vanhempien työvuorolistoja: Joskus lapsi on tuotu hoitoon ja lähdetty risteilylle

VUOROHOITO Vanhemman vapaapäivä on tullut päiväkodin tietoon useimmiten kun lapsi on sairastunut kesken päivän.

Vuoropäiväkodeissa lapset saattavat olla useamman vuorokauden yhtäjaksoisesti hoidossa. Kuvituskuva. Else Kyhälä/Arkisto

Marika Lumme

Vuoropäivähoitoa lapselleen haluavien tulee todistaa vuorotyö työnantajan todistuksella. Todistus vaaditaan, jotta nähdään, että lapsen oikeus vuoropäivähoitoon toteutuu.

Työvuorolistat pyydetään vanhemmilta nähtäväksi tarvittaessa useamminkin, jos vuorohoitoa käytetään väärin. Vanhempi saattaa esimerkiksi viedä lapsen viikonlopuksi hoitoon, vaikka on itse vapaalla. Hakunila–Tikkurila-alueen varhaiskasvatuspäällikkö Leena-Mari Tornivaaran tiedossa on vuosien varrelta tapauksia, joissa vanhempi on ollut esimerkiksi risteilyllä tai pikkujouluissa ja pienokainen päiväkodissa. Hän korostaa, että kyse on yksittäistapauksista.

Joskus vanhempi on tavoitettu kuntosalilta."

– Tällaisissa tapauksissa päiväkodin johtaja on keskustellut huoltajien kanssa ja muistuttanut vuorohoidon järjestämisperiaatteista, Tornivaara kertoo.

Vantaan ensimmäinen vuoropäiväkoti on Hansin päiväkoti, joka avasi ovensa vuonna 1990. Hansin päiväkodin johtaja Kai Lehtisalmi on ollut talossa vuodesta 1996 lähtien ja ehtinyt nähdä myös hetkiä, jolloin lapsi on ollut hoidossa, vaikka vanhemmalla on ollut vapaata.

– Kyllä niitä on sattunut, Lehtisalmi sanoo.

Vanhemman vapaapäivä on tullut päiväkodin tietoon useimmiten kun lapsi on sairastunut kesken päivän.

– Vanhempaa on koitettu tavoittaa töistä, jossa hän ei olekaan. Joskus vanhempi on tavoitettu kuntosalilta, Lehtisalmi kertoo.

Lehtisalmi korostaa lähtökohtana olevan luottamus huoltajiin. Hansin päiväkodissa työvuorolistat kysytään kun hoito aloitetaan ja lisäksi pääsääntöisesti kerran toimintakaudessa.

Jos päiväkodin henkilökunnalla herää huoli, että lasta pidetään hoidossa muulloin kuin vanhemman työaikana, saatetaan listoja pyytää useammin. Vanhempien reaktiot listoja pyydettäessä vaihtelevat.

– Toiset ymmärtävät hyvin, toiset saattavat pitää urkkimisena, Lehtisalmi sanoo.

Lehtisalmi korostaa, että nyky-yhteiskunnassa työelämä on huomattavasti värikkäämpää kuin esimerkiksi 90-luvulla. Muuttunut työmaailma vaatii myös päiväkotia pysymään kiinni ajan hengessä ja olemaan tietoinen millä alalla työskennellään esimerkiksi sunnuntaisin.

Toiset saattavat pitää urkkimisena."

– Monenlainen työ saattaa myös vanhemmista kuulostaa vuorotyöltä. Saatetaan esimerkiksi hakea vuorohoitopaikkaa, koska isä on viikon työmatkalla silloin tällöin. Tämä ei kuitenkaan ole peruste vuorohoidolle, Lehtisalmi selvittää.

Sinirikon päiväkodin johtaja Minna Jaakkolan mukaan työvuorolistoja joudutaan ajoittain pyytämään joiltain vanhemmilta. Hän sanoo, että valtaosin vuorohoidon periaatteita kuitenkin kunnioitetaan.

– Pyydämme listoja, jos epäillemme, että vuorohoitoa käytetään väärin. Jos on selkeä tapaus, että näin on käynyt, pyydämme listoja hetken tiheämmin, Jaakkola kertoo.

Vuorohoito Vantaalla

Ympärivuorokautiseen päivähoitoon ovat Vantaan kaupungin mukaan oikeutettuja lapset, joilla on hoidon tarvetta vanhempien työn tai opiskelun vuoksi iltaisin, öisin ja viikonloppuisin.

Vanhempien tulee toimittaa työnantajan todistus vuorotyöstä hoitopaikan järjestymiseksi. Todistuksessa tulee ilmetä vanhempien työ- tai opiskeluajat.

Lapsen hoitoajat perustuvat vanhempien työvuoroihin ja opiskeluaikoihin. Jos lapsella on viikonloppuhoidon tarvetta, tulee hänellä olla viikolla korvaavat arkivapaat.

Pisimmillään lapsi saattaa viettää useamman vuorokauden peräkkäin päiväkodissa.

Vantaalla kolme päiväkotia toimii ympärivuorokauden. Ympärivuorokautisia päiväkoteja ovat Kilterin, Sinirikon ja Hansin päiväkoti.

Iltahoitoa järjestetään perheille, jotka tarvitsevat vanhempien työn tai iltaopiskelun vuoksi lapselleen hoitoa arki-iltaisin.

Iltahoitoa tarjoavat päiväkodit ovat avoinna kello 22 asti.

Iltahoitoa on Vantaalla viidessä päiväkodissa: Kimokujan, Lystilän, Ankkalammen, Kilterin ja Veturipolun päiväkodeissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.