Helsinkiläinen kahvila kielsi läppärit – asiakkaiden reaktio yllätti

KAHVILAT Kalliolaiskahvilassa on vietetty läppärivapaita viikonloppuja jo kolmisen vuotta. Ilmiö on yleismaailmallinen.

Bear Park Cafen Mikko Autio esittelee kahvilan seinällä olevaa julistetta, joka kertoo läppärivapaista viikonlopuista. Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Kahvilat ovat houkuttelevia toimistoja etätyöntekijöille ja freelancereille. Kahvilayrittäjä ei kuitenkaan ilahdu ajatuksesta, että asiakas maksaa yhden kahvin ja varaa paikkaa läppärinsä kanssa monen tunnin ajan.

Aluksi tuli hetken möyhkääminen."

Kalliossa sijaitseva Bear Park Cafe on rajoittanut kannettavien tietokoneiden käyttöä noin kolmen vuoden ajan. Viikonloput ovat kokonaan läppärivapaita ja arkena käyttö on suotavaa puolen tunnin ajan.

Läppärivapaiden viikonloppujen tärkein syy ei ole raha.

–Kahvila antaa irtioton arjesta ja tarjoaa mahdollisuuden tavata tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Haluan, että täällä rakastetaan elämää, kertoo yrittäjä Mikko Autio

Bear Park Cafen yrittäjä korostaa, ettei hän vastusta teknologiaa. Kahvilat voisivat hänen mukaansa kuitenkin näyttää muulta kuin yrityksen pääkonttorilta. Luokanopettajan koulutuksen saanut ja yrittäjänä 15 vuotta toiminut Autio sai idean läppärivapaasta kahvilasta kierrellessään eurooppalaisia kahviloita. Suomessa asiakkaiden opettaminen uusiin tapoihin oli aluksi vaikeaa.

–Aluksi tuli hetken möyhkääminen. Sen jälkeen asiakaskunta on ottanut asian vastaan tosi iloisesti. Se vaatii aluksi puoli vuotta, että linja saadaan pysymään.

Bear Park Cafen asiakas Heidi Airaksinen tuumaa, että läppärittömyyden vuoksi Bear Park Cafessa on rennompi tunnelma. Ihmiset, ehkä jopa toisilleen tuntemattomat, seurustelevat ja rupattelevat keskenään.

–Täällä on mukava puheensorina eikä sellaista individualistista tunnelmaa, jossa ihmiset keskittyvät vain omiin juttuihinsa läppärin kanssa, Airaksinen sanoo.

Hän uskoo, että moni kahvila pyrkii houkuttelemaan läppärinkäyttäjiä asiakkaikseen ilmaisilla wifi-verkoilla.

–Vaikka se ei tietenkään kannattavaa liiketoimintaa ehkä olekaan, jos asiakas ostaa yhden kahvin ja varaa pöytää useiden tuntien ajan.

Airaksista vastapäätä kalliolaiskahvilassa istuva Mimi Genet pitää siitä, että läppäriä voi käyttää kahvilassa.

–Kaikkien läppärityöskentelijöiden taivas Kalliossa tuntuu olevan Rytmi. Siellä vaikuttaa olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että pöydässä on läppäri auki, Genet tietää kertoa.

Läppärityöskentelijöiden taivas tuntuu olevan Rytmi."

Ciao! Caffé -kahvilaketjun yrittäjä ja kehitysjohtaja Kari Jones ei ole nähnyt tarpeelliseksi, että ketjun kahviloissa ryhdyttäisiin rajoittamaan asiakkaiden istuma-aikaa, jos joku ostaa kahvin ja varaa pöytää tuntitolkulla.

–Emme edes ole ajatelleet sellaista vaihtoehtoa. Me tarjoamme maksaville asiakkaille kahviloissamme ilmaisen wifin ja asiakaspaikan. Uskomme että asiakkaat ajattelevat kohtuutta kahvilassa viettämänsä ajan suhteen, Jones sanoo.

Hän uskoo, että on ääritapauksia, joissa yhden kahvin voimalla varataan kahvilapöytää tuntitolkulla.

–Jos vaikka 80 prosenttia asiakkaista tekisi tuolla tavalla, niin eihän tämä homma toimisi. Mutta kuten sanoin, emme ole kokeneet tätä siinä mielessä ongelmaksi, että istumista jotenkin ryhtyisimme rajoittamaan.

Läppäreiden kieltäminen ei ole mikään helsinkiläinen ilmiö.

Brittiläinen The Guardian -lehti julkaisi nettisivuillaan 12. helmikuuta artikkelin, jossa kerrotaan, että yhä useampi kahvila on luopunut wifistä ja kieltänyt läppäreiden käytön.

Kahviloihin halutaan vanhaa tunnelmaa – ja enemmän tuloja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  2. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  3. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  4. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  5. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  6. Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Espoossa hurjaa vauhtia, kunnes kaatui ja pyörä syttyi tuleen
  7. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  8. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  9. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  10. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  11. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  12. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  13. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  14. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  15. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  2. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  3. Saalis Vantaan uimavesistä: skootteri, polkupyöriä, ostoskärryjä
  4. Kaksi uimahallia pysyy Vantaalla suljettuna – Syynä remonttivirheiden korjaustyöt
  5. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  6. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  7. Lomakaudella terveysasemilla hoidetaan akuutit – Korona-asema näillä näkymin avoinna läpi kesän
  8. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  9. Mielipide: Tuomelan koulun merkitystä alueen yhteisöllisyyden kannalta ei voi ylikorostaa
  10. Kesko ja HOK-Elanto teettivät Kivistön kauppakeskuksesta uuden suunnitelman – ostoksille ehkä jo syksyllä 2022
  11. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  12. Koulujen avautuminen ja henkilöstön lomautukset aiheuttuivat ongelmia Vantille – Toimitusjohtaja: Tilanne normalisoitunut viikon aikana
  13. Pian päästään taas löylyyn talosaunoissa, Kuusijärvellä ja uimahalleissa – "On mahdollista, että saunojien määrää on rajoitettava"
  14. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  15. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.