Ensimmäiset kommentit: Vankilasta kotiin päässyt Jari Sillanpää kertoo, miltä hänestä tuntuu juuri nyt

Jari Sillanpää Kari Martiala

Aapo Siippainen

Thaimaan matkan jälkeen uudestaan huumepäilyksien alle joutunut laulaja Jari Sillanpää kertoi hetki sittenFacebookissa, että hän on päässyt kotiin Pasilan poliisivankilasta maanantaina. Samalla hän kiittääfanejaan tuesta ja kertoo,miltä vapauden menettäminen on tuntunut.

–Haluan tämän uuden mylläkän keskeltä kertoa teille kaikille, että kun eilen pääsin kotiin Pasilan poliisivankilasta tunsin itseni niin onnelliseksi, että halusin syleillä koko maailmaa. Vaikka tilanne on mikä on ja vaikka vietetty aika siellä oli niin lyhyt niin sain pienen tovin tuntea todella syvältä mitä merkitsee kun menettää vapautensa, hän kirjoitti Facebookissa.

Sillanpää myöntää, että hänellä on elämässä suuria ja pieniä haasteita.

–Niiden yli kun ajallaan pääsee, olen vakuuttunut, että oman sisäisen vankilan ovet avautuvat ja voimme hengittää vapaammin ja nähdä asiat uudessa valossa ja taas tepastella eteenpäin kohti uusia haasteita.