UMO:n perinteinen pääsiäiskonsertti soi Pyhän Laurin kirkossa – solistina Johanna Iivanainen

KULTTUURI Hartaat konsertit pääsiäisen alla ovat UMO:lle pitkä perinne. Tänä vuonna solistina on Johanna Iivanainen.

Anneli Tuominen-Halomo

Jazzista tuli jo varhaisessa vaiheessa olennainen osa laulaja-lauluntekijä Johanna Iivanaisen muusikkoutta.

–Meidän perhe oli monipuolinen musiikinkuluttaja. Äiti kuunteli iskelmiä, veli pop-musiikkia ja minä jazz-levyjä. Radiosta tuli hyviä musiikkiohjelmia ja minulla oli tapana nauhoittaa musiikkia kaseteille, Iivanainen muistelee nuoruuttaan Oulussa.

Kun musiikkiopinnoissa soittimina olivat pianon lisäksi saksofoni ja rummut, ajautuminen kohti jazzin maailmaa alkoi. Pian Iivanainen huomasi laulavansa jazzia.

Pyhyys ja rauha soivat sieluun saakka.”

Jazzissa Johanna Iivanaista kiehtoo jazzin monipuolisuus.

–Joskus olen sitä mieltä, että 50–60-luvun jazz ja Miles Davis ovat ihan parasta, mutta toisinaan kuuntelen jazzia laidasta laitaan – se riippuu päivän tunnelmasta.

Ensimmäiset keikkansa UMO:n kanssa Johanna Iivainen muistelee tehneensä UMO ja nuoret solistit -konserteissa.

UMO on konsertoinut pääsiäisen alla lähes 20 vuoden ajan erityisellä Silent Music -teemalla.

–Monella on big band -musiikista tietynlainen kuulokuva. Itselleni on ollut hämmentävää, miten monipuolisesti, pehmeästi, kauniisti ja sävykkäästi big band soi.

Silent Music -konserteista on tullut kuulijoille yksi hiljaisen viikon uusista traditioista. Konsertin pääpaino on tutuissa ja rauhoittavissa virsissä, kuten Ystävä sä lapsien, Mä silmät luon ylös taivaaseen, Pyhäaamun rauha ja Mun kanteleeni kauniimmin, joista kapellimestari Mikko Hassinen on tehnyt sovitukset big band -kokoonpanolle.

–Myös Artturi Röngältä tulee uusia sovituksia. Pidän hänen kyvystään käyttää sävyjä.

–Sovitukset korostavat tekstin hartautta. Melodiat pääsevät esiin ja puhaltimet ikään kuin luovat kehyksen laululle.

–Pyhyys ja rauha soivat sieluun saakka. Kannattaa tulla kuuntelemaan!

Johanna Iivanaisen kalenterissa vuorottelevat keikkoihin valmistautuminen ja keikat sekä oman musiikin tekemiselle varattu aika.

Tällä hetkellä Johanna Iivanaisella on työn alla joululevy Maria Kalaniemen ja Timo Alakotilan kanssa. Uusi, oma levy on tavoitteena saada valmiiksi vuoden, kahden kuluessa.

–Jatkan edelleen samalla, herkällä linjalla, jazzin ja folkin sävyissä ja suomeksi laulaen.

Pääsiäisenä laulajalla itselläänkin on aikaa rauhoittua.

–Koetan kuunnella itseäni ja lähimmäisiäni. Ainakin mämmiä tulee ostettua pääsiäistä varten.

Silent Music

UMO ja Johanna Iivanainen Vantaalla Pyhän Laurin kirkossa (Kirkkotie 45) ke 28.3. kello 19.

Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa 30.3. kello 18.

Konsertin kesto on noin 75 minuutttia, ei väliaikaa.

Liput 22,50 / 17,50 / 11,00 euroa Ticketmasterista.

Johanna Iivanainen on esiintynyt mm. SuomiLOVE-ohjelmassa.

Iivanainen on palkittu Jazz-Emmalla vuonna 2005 ja valittu vuoden parhaaksi naislaulajaksi Jazzrytmit-lehden kriitikkoäänestyksessä 2006.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Tuleva kartanon isäntä ajeli Humberilla – sadan vuoden takainen polkupyörä nökötti Håkansbölen tallissa
  2. Leppäkorven ja Keravanjoen uimarannoilla ei suositella uimista – Kuusijärvellä ja Vetokannaksella vedenlaatu on hyvä
  3. Vantaalla pelataan viikonloppuna Kansallista Liigaa – PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n, TiPS sarjaa johtavan PK-35:n
  4. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  5. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  9. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  14. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  15. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Leppäkorven ja Keravanjoen uimarannoilla ei suositella uimista – Kuusijärvellä ja Vetokannaksella vedenlaatu on hyvä
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  5. Vantaa ennen ja nyt: Tuleva kartanon isäntä ajeli Humberilla – sadan vuoden takainen polkupyörä nökötti Håkansbölen tallissa
  6. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  7. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  8. Pölyttäjien määrästä ei kannata kesän alkupuolella huolestua – Hyönteistutkija: "Jos heinäkuun lopulla ei näy kimalaisia, on jotain pielessä"
  9. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  10. Vantaalla pelataan viikonloppuna Kansallista Liigaa – PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n, TiPS sarjaa johtavan PK-35:n
  11. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  12. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  13. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  14. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  15. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.