Yli 200 naista kuoli Suomen historian synkässä luvussa – tutkija pitää tapahtumia murhana

Hennalan vankileirillä sai vuonna 1918 surmansa satoja naisia. Nyt julkaistu tutkimus piirtää raadollista kuvaa näiden naisten kohtaloista.

Jari Pietiläinen

Kun Suomen sisällissota päättyi toukokuussa 1918 valkoinen armeija sulki punaisia vankileireille. Yksi suurimmista vankileireistä sijaitsi Lahden Hennalassa.

Marjo Liukkosen uuden tutkimuksen mukaan Hennalan vankileirillä tapahtui Suomen historian suurin naismurha, sillä yli 220 nuorta naista menetti siellä henkensä. Vaikka on kulunut sata vuotta, koskaan aiemmin ei ole kerrottu, mitä Hennalassa oikein tapahtui ja miksi.

Teos Hennalan naismurhat 1918 tuo ensi kerran esiin, kuinka laiton kenttäoikeus valikoi teloitettavat naiset. Kirja kertoo, keitä murhaajat ja vartijat olivat ja miksi he toteuttivat naisten joukkomurhan. Kirja paljastaa myös vankileirin olot laajemmin: lapsivangit, nälän ja janon sekä vankien raiskaamisen, pahoinpitelyn ja mielivaltaisen tappamisen.

Laajaan arkisto- ja muistitietoaineistoon perustuva teos kuvaa vavahduttavasti Suomen sisällissodan synkimpiä hetkiä.

– Hennala ei ollut outo poikkeus historian virrassa, vaan yksi pysäkki vallan väärinkäytön jatkumossa. Ilman muistitietoa tämä kirja olisi jäänyt pelkäksi tilastotiedoksi leirin naisista. Ilman muistitietoa naiset olisivat olleet vain miesten toiminnan kohteita, Liukkonen muistuttaa.

Naisista muutamat saivat tutkimuksessa nimen lisäksi myös persoonallisuuden. Heistä tuli omalla tahdollaan toimivia yksilöitä. Hennalassa, kuten monilla vankileireillä ennen ja jälkeen sen, pyrittiin nopeuttamaan kuviteltua luonnonvalintaa ja voittajien mielestä ”oikeaa” historiallista kehitystä. Kiihkoisänmaallisuus ja rodunjalostustiede tarjosivat siihen otollisen maaperän ja työkalut.

Marjo Liukkonen on toiminut tutkijana, päätoimittajana ja opettajana. Hennalan naismurhat 1918 -tutkimus sai alkunsa Liukkosen löydettyä Kansallisarkistosta Lahden sotavankileirin nais- ja lapsivankien järkyttävät pidätyskortit.

Marjo Liukkonen asuu Lahdessa, jossa vankileirin tapahtumat ovat edelleen kipeä asia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Nora Lehto maalasi TiPS-naiset Suomen cupin loppuotteluun
  3. Koulu alkaa normaalisti Korsossakin – luokan tuhonnut tulipalo ei vaikuta koulun toimintaan
  4. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  5. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  6. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  7. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  8. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  9. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  10. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  11. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  12. THL:n koronasovelluksen koekäyttö älypuhelimissa alkaa – näin se toimii
  13. Taide on tuonut Vantaalla apua ahdistuneille nuorille
  14. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  15. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ilkivalta ja remontit ajoivat jäätelökioskit pois suosituilta paikoilta Vantaalta – "Asiakkaat ihmettelevät tilannetta päivittäin"
  2. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  3. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"
  6. Vantaa ennen ja nyt: Kiistelty Kaljakellunta sai alkunsa kaveriporukan päähänpistosta – Vantaan kaupunginmuseo selvitti, mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan
  7. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  8. Vasta kolme vuotta vanhassa talossa tehdään julkisivuremonttia Tikkurilassa – "Korjaustyö haluttiin tehdä riittävällä laajuudella"
  9. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  10. Suunnitelma: Tuomelan koulun koko ylläpito kansainväliselle yritykselle – 30 työtilaa ja 5 asuntoa vuokralle
  11. Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell palasi jalkapallon pariin ja mentoroi nyt TiPSin naisia kohti mestaruutta – "Vasta viime vuonna pystyin katsomaan ensimmäisen kokonaisen pelin"
  12. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden
  13. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  14. Tikkurilan Fafa's lopetti toimintansa – "Tavoitteena on löytää entistä parempi sijainti"
  15. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.