Lukijat valitsivat: Wanda´s on Vantaan paras ruokaravintola – katso tästä Top 10

RAVINTOLAT Vantaan Sanomien järjestämään Vuoden paras ruokaravintola 2018 -kilpailuun annettiin yli 5 400 ääntä.

Wandasin omistajat Tomi Puikkonen ja Toni Aalto ovat tuttu näky salissa. Miehet haluavat olla läsnä asiakkaille ja saada palautetta. Marika Lumme

Marika Lumme

Myyrmäessä sijaitseva Wanda's kitchen & lounge vei voiton Vantaan Sanomien Vuoden paras ruokaravintola 2018 -kilpailussa. Ravintola voitti myös viime vuonna. Kilpailu käytiin VS:n verkkosivuilla ja voittajan valitsivat lukijat.

Wandasin omistajat Tomi Puikkonen ja Toni Aalto ovat riemuissaan ja liikuttuneita voitosta.

– Itku tuli kun kuulin uutisen tuplasta, Puikkonen sanoo.

Vahva tunne tulee Puikkosen mukaan sydämestä. Voitto jo toistamiseen on vasta taaperoikäisen ravintolan omistajille palkinto arvojen mukaan tehdystä työstä.

– Paikallisuus ja aitous, ne ovat tekemisen ykkösarvot. Niihin olemme uskoneet ensimmäisestä päivästä lähtien, Puikkonen sanoo.

Aalto uskoo, että voiton mahdollisti myös tapa tehdä työ aina vähän keskivertoa paremmin. Miehet myöntävät olevansa vaativia, itselleen ja henkilökunnalleen. Ravintolassa työskentelee omistajien lisäksi 15 henkilöä.

– Meillä on ollut lähes sama henkilökunta alusta alkaen. Mielestäni se kertoo paljon, Aalto sanoo.

Omistajille kertyy viikossa "lattiatunteja" runsaasti, joka tarkoittaa muun muassa tarjoilua salissa, keittiössä ruoan valmistamista ja esimerkiksi siivousta. He haluavat olla läsnä asiakkaille ja saada palautetta.

–Jokainen palaute, positiivinen ja negatiivinen, selvitetään asiakkaan kanssa ja käydään läpi henkilökunnan kanssa, Aalto sanoo.

– Kaksi kertaa olen juossut asiakkaan kiinni juna-asemalla ja käynyt kysymässä oliko hän tyytyväinen, koska lähtiessä jäi fiilis, ettei hän ehkä ole. Haluamme tietää, jotta voimme tehdä paremmin, Puikkonen kertoo.

Työtunteja miehet eivät laske, koska kyseessä on elämäntapa. Ravintolan pyörittämisessä auttaa, että molemmat asuvat muutaman minuutin matkan päässä Liesitorin kupeessa sijaitsevasta unelmastaan. Molemmat ovat myös pienten lasten isiä.

– Olen kiitollinen, että olemme pystyneet luomaan tällaisen kokonaisuuden, vaikka elämme ruuhkavuosissa. Olemalla töissä toisella voisin tienata enemmän, mutta raha ei ole tärkeintä, Puikkonen selvittää.

Ravintolayrittäjyys on ollut opettavaista. Aalto on oppinut, että kaluste- ja konehankinnoissa ei kannata ostaa halvinta. Puikkonen sanoo nöyryyttä tulleen alun jälkeen, jolloin hän huomasi itsensä liian innokkaaksi ammattitaidottomaksi hovimestariksi.

– Hovimestariksi, joka ei keskittynyt oikeisiin asioihin vaan otti lisää ihmisiä sisään, vaikka ei olisi enää pitänyt ottaa, Puikkonen naurahtaa.

Onnistuneita valintoja ovat olleet satsaukset paikallisuuteen, kuten seurayhteistyö. Myös hävikkiruoan antaminen ruokakeräyksiin länsivantaalaisten hyväksi ovat tekoja paikallisuuden hyväksi.

Puikkonen korostaa, että koko ajan täytyy kehittyä. Kuluvalle vuodelle miehet haluavat hioa listaa laadukkaammaksi, jatkaa livemusiikki-iltoja ja luoda musiikilla tunnelmaa sisäänkäyntiin. Tulevaisuudessa on unelma toisesta toimipisteestä.

– On meitä useaan paikkaan jo kysytty. Wandas on kuitenkin vasta se taapero ja sitä ei vielä voi jättää pärjäämään yksin, Puikkonen sanoo.

Kilpailussa toiseksi sijoittuneen Ristorante La Locanda -ravintolan omistaja Serif Ciray iloitsee tuloksesta.

– Upea yllätys! Meillä on rankka vuosi takana. Teimme ison remontin ja avasimme vasta vajaa vuosi sitten, Ciray kertoo.

Simonkylässä sijaitsevan ravintolan omistaja sanoo sijoituksen olevan mahdollista hyvän henkilökunnan ansiosta. Ravintola aikoo jatkaa vuotta loistavalla mielellä eteenpäin ja kunnostaa vielä terassia.

Kisassa kolmannelle sijalle ylsi viime vuoden tapaan Tikkurilassa sijaitseva Ravintola Oklahoma.

– Aina tuntuu hyvältä kun saa tunnustusta asiakkailta, vaikka voittoon asti rahkeet eivät riittäneet, kertoo ravintoloitsija Kimmo Bergman

Bergman näkee kilpailun positiivisena.

– Luottavaisin mielin mennään eteenpäin. Vantaa kasvaa kovaa vauhtia ja kaikki toimijat mahtuvat tänne. Omalta osaltamme pidämme silmät auki ja tuotteen kunnossa, Bergman sanoo.

Vantaan paras ruokaravintola 2018

Vantaan Sanomien verkkosivuilla käydyn lukijaäänestyksen 10 kärki ja annetut äänet:

1. Wanda´s Kitchen and Lounge, Myyrmäki 1026

2. Ristorante La Locanda, Simonkylä 552

3. Oklahoma, Tikkurila 521

4. Mike´s Diner, Myyrmäen asema 478

5. Ristorante Il Classico, Kivistö 342

6. Sushilounge, Tikkurila 312

7. Tilicho, Myyrmäki 250

8. Old Jerusalem, Louhela 197

9. The Happy Red Onion, Myyrmäki 192

10. Mama Mozza, Tikkurila ja Pakkala 136

Aiheeseen liittyvää

  1. Mikä on Vantaan paras ruokaravintola 2018? – Äänestä nyt suosikkiasi!
    31.1.2018 7:10

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut