Etelän rinteet tarjoavat mainiot olosuhteet laskettelun harjoitteluun – Katso, mitä lysti maksaa

Lähirinteet tarjoavat loivia laskuja, helppoja hissejä ja riemukasta rinnepuuhaa.

Lähirinteet eivät ole suuren suuria, mutta tarjoavat sopivasti haastetta aloitteleville laskijoille.

Marjo Rämö

Pääkaupunkiseudulla ja lähialueella on toistakymmentä laskettelukeskusta, jotka tarjoavat hienot olosuhteet laskettelun harjoitteluun.

Omia varusteita ei välttämättä tarvitse. Lähes kaikissa keskuksissa on vuokraamot. Myös opetusta on tarjolla, etenkin hiihtolomaviikolla.

Hissilippujen hintoihin vaikuttaa rinteiden ja hissien määrä sekä keskuksen muu palvelutarjonta.

Laskettelupäivää suunnitellessa kannattaakin miettiä ennemmin oman seurueen ikähaarukkaa ja tarpeita, kuin tuijottaa yksittäisen hissilipun hintaa.

Oheisessa taulukossa olevien koko päivän ja kahden tunnin hissilippujen lisäksi tarjolla on perhelippuja, tuntilippuja, iltalippuja ja useamman päivän lippuja. Aktiiviharrastajat hankkivat sarja- tai kausikortteja.

Lasten laskemisen hinnoittelussa on eroja. Hisslipun alaikäraja on kuusi tai seitsemän vuotta ja yläikäraja 11 tai 12 vuotta. Mielakassa 16-vuotiaatkin laskettelevat lastenlipulla. Kaikkialla alle 6- tai 7-vuotiaat kypäräpäät laskevat hissilipun omaavan aikuisen kanssa ilmaiseksi.

Toisaalta moni keskus päästää lapset tutustumaan lajiin lyhyillä matto- tai naruhisseillä ilman hissilippua.

Serenassa lapset ja aikuiset voivat aloittaa ilmaisen mattohissin varassa.

Talmassa, Sveitsissä, Messilässä, Sappeella ja Vihti Skissä on omat lastenalueet, joissa on helpot hissit ja muuta riemukasta rinnepuuhaa. Alueille pääsee joko hissilipulla tai erillisellä 5–13 euron pääsymaksulla.

Edelleen keskusten välillä on eroa siinä, minkä ikäisiltä lapsilta vaaditaan aluelippu. Messilässä ja Mielakassa lipun tarvitsevat yli 6-vuotiaat, Sappeella ja Talmassa yli 4-vuotiaat ja Vihti Skissä yli 6-vuotiaat lapset.

Vihti Ski Centerin osalta korjattu asiavirhe 16.2. klo 13.19: Lipun tarvitsevat yli 6-vuotiaat lapset.

Näin säästät

Ostamalla liput etukäteen verkosta, voit säästää 1-2 euroa. Serena Skin hissilippuihin saa neljän euron alennuksen etukäteen ostettuna.

Hiihtolomaviikolla 6–13-vuotiaat laskevat puoleen hintaan Espoon Swinghillissä kello 10–17. Keskus tarjoaa myös ilmaisen bussikyydin Helsingin keskustasta Nuuksioon.

Lainaa varusteet kaverilta.

Hiihtolomaviikolla laskettelukeskusten ravintoloista ja kahviloista saa ruoka-annoksia. Edullisempi vaihtoehto on ottaa omat eväät mukaan. Joissakin keskuksissa laskettelijoiden käytössä ovat ulkogrillit tai nuotiot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Nora Lehto maalasi TiPS-naiset Suomen cupin loppuotteluun
  3. Koulu alkaa normaalisti Korsossakin – luokan tuhonnut tulipalo ei vaikuta koulun toimintaan
  4. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  5. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  6. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  7. "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin" – Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin – "Naama roikkui"
  8. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  9. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  10. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  11. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  12. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  13. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  14. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  15. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Ilkivalta ja remontit ajoivat jäätelökioskit pois suosituilta paikoilta Vantaalta – "Asiakkaat ihmettelevät tilannetta päivittäin"
  3. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"
  6. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  7. Vantaa ennen ja nyt: Kiistelty Kaljakellunta sai alkunsa kaveriporukan päähänpistosta – Vantaan kaupunginmuseo selvitti, mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan
  8. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  9. Vasta kolme vuotta vanhassa talossa tehdään julkisivuremonttia Tikkurilassa – "Korjaustyö haluttiin tehdä riittävällä laajuudella"
  10. Suunnitelma: Tuomelan koulun koko ylläpito kansainväliselle yritykselle – 30 työtilaa ja 5 asuntoa vuokralle
  11. Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell palasi jalkapallon pariin ja mentoroi nyt TiPSin naisia kohti mestaruutta – "Vasta viime vuonna pystyin katsomaan ensimmäisen kokonaisen pelin"
  12. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  13. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden
  14. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  15. Tikkurilan Fafa's lopetti toimintansa – "Tavoitteena on löytää entistä parempi sijainti"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.