Tikkurilan hyvinvointikeskus teilattiin hinnan ja sote-epäselvyyksien takia – Kokoomus oudoksuu muiden vastustusta

Lautakunnan varapuheenjohtaja Piia Kurki (kok.) sanoo, että Tikkurilan sosiaali- ja terveyspalvelujen uusien tilojen tarve on ilmeinen. Nykyisen terveysaseman tilat ovat ahtaat ja huonokuntoiset. Tuomas Massinen

Tuomas Massinen

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti maanantaina palauttaa Jokiniemen hyvinvointikeskuksen rakentamisen uudelleen valmisteluun. Puolueista vain kokoomus äänesti esityksen puolesta. Lautakunnan varapuheenjohtaja Piia Kurki (kok.) kertoo, että muiden vastustus yllätti kokoomuslaiset.

–Tässä ajateltiin kuntalaisten etua: Tikkurilan terveysaseman tilat ovat huonot, ja esitys olisi tuonut saman katon alle runsaasti eri toimintoja, esimerkiksi hajallaan olevan lastensuojelun.

Kurki oudoksuu vastustajien perusteluja. Nämä haluavat tietää ennen tarveselvityksestä päättämistä, mitä keväällä käsiteltävä Vantaan palveluverkkoselvitys sisältää, ja tahtovat sote-ratkaisusta jonkin selvyyden.

–Se, mitä sote tuo mukanaan, ei vaikuta Vantaan palvelutarpeeseen: uusille tiloille on tarve väestönkasvun takia.

Kurjesta palveluverkkoselvityksellä ei ole merkitystä asiassa, sillä Vantaa ei voi vaikuttaa terveysasemiensa toimintaan maakuntahallinnossa. Hän ottaa kantaa myös moitittuun hinnan nousuun.

–Kustannusarvio nousi 73:sta 120 miljoonaan, koska laskelmia tarkennettiin. Mukaan tulivat muun muassa Huslabin palvelut.

Kurki huomauttaa, että kyseessä on pitkään valmisteltu yhteishanke.

–Vantaan tulisi olla aloitteellinen, ennen kuin on liian myöhäistä.

Myös apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salmisesta (kok.) tarveselvitys olisi pitänyt hyväksyä "vantaalaisten palvelutarpeen ilmaisuna maakunnan sotevalmisteluun, jossa pohditaan tila- ja palvelurakenneratkaisuja". Tarveselvitys ei olisi sitonut kaupunkia investointiin.

–Tilaohjelma olisi suunniteltu Vantaalla tai maakunnassa. Lähtökohtaisesti keskusta ei ollut tarkoitettu Vantaan investoimaksi.

Salmisen mukaan nyt odotetaan soteratkaisua ja esitystä muokataan sen mukaisesti.

Tällaista keskusta on kaavailtu

Hyvinvointikeskukseen siirtyisivät Tikkurilan sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluyksiköt nykyiseltä Tikkurilan sosiaali- ja terveysasemalta sekä muita yksiköitä yli 20 muusta toimipaikasta.

Keskukseen sijoittuisi myös Vantaan suun terveydenhuollon liikelaitoksen Tikkurilan palveluyksiköt, Vantaan työterveys, Hus-Kuvantaminen ja Huslabin labra- ja röntgenpalvelut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyväntekeväisyyspyöräilyssä ensi kertaa mukana Vantaan joukkue – ryhmäpyöräilyn harjoittelu jäi vähäksi
  2. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  3. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  4. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  5. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.