Nyt kirjastossa voi lämmittää eväät: Pointtiin Vantaan ensimmäinen kirjastokeittiö

Pointin kirjastossa Kartanonkoskella saa syödä luvan kanssa keittiöpisteen luona. Minikeittiö rakentuu tällä viikolla ja sieltä löytyy mikro eväiden lämmitykseen. Marika Lumme/Arkisto

Marika Lumme

Kartanonkoskella sijaitsevaan Pointin kirjastoon rakentuu tällä viikolla keittiöpiste. Kirjaston ovensuuhun tulee asiakkaiden käyttöön mikro ja vesipiste. Keittiöpiste on osa Pointin kirjaston uudistustyötä.

Pointin kirjaston palveluesimies Marjo Perälän mukaan kyseessä on "riisuttu keittiö", jolla halutaan vastata asiakkailta tulleeseen toiveeseen.

– Kirjaston lähellä ei ole kahvilaa tai kauppaa. Moni on toivonut, että täällä olisi paikka, jossa voisi lämmittää ruokaa ja syödä eväät. Moni viettää täällä pidemmän ajan, jopa koko päivän. Keittiön luona on nyt pöytä ja tuolit, jossa eväitä saa nauttia, Perälä kertoo.

Perälän mukaan keittiöpisteet kirjaston luona ovat yleisiä muissa Pohjoismaissa. Suomessakin keittiöitä jo löytyy muun muassa Espoosta Sellon kirjastosta. Pointissa on Vantaan ensimmäinen keittiö.

Vantaan kirjastopalveluiden kustantaman keittiöpisteen kokonaishinta on noin 7000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  2. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  5. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  6. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  7. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  8. Hänninen 8.7.
  9. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  10. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  11. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  12. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  13. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  14. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  15. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. SMC Palveluiden työntekijät siivoavat vantaalaisia päiväkoteja – Kaupunki ei epäillyt yrityksen taustoja sopimusta tehdessään
  2. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  5. Puistoruokaa jaetaan Vantaalla vielä tällä viikolla – piknikpussien jako päättyy perjantaina
  6. Leppäkorven uimarannan vedenlaatu on jälleen hyvä
  7. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  8. Koiranulkoiluttajan kauhunhetki Hämevaarassa: Puu kaatui ainoastaan senttien päähän lemmikin kuonosta – "Kuului vain rysähdys"
  9. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  10. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  11. Kuusijärven rantaelämää valvotaan nyt myöhäiseen yöhön – Lisäresurssit käyttöön lämpimillä keleillä
  12. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  15. Omaishoitaja: Kuljetuspalvelusta on tullut Vantaalla hölmölän hommaa – "Taksikuski tilaa kyydin asiakkaalle, joka istuu jo kyydissä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.