Toimittajan kommentti: Metro kyllä kulkee, mutta metrokäyttäytymistä sopisi kodeissa opetella

Seppo Korkman

KOMMENTTI. Metrojunat ovat, pääosin aikataulussa, kiitäneet läpi Espoon peruskallion nyt lähes tarkalleen kaksi kuukautta.

Melkein saman ajan olen kuulunut siihen joukkoon, kansalaispalautteen perusteella pienen pieneen vähemmistöön, jotka ovat tyytyväisiä uuteen liikennemuotoon.

Nykyisin autoni seisoo, välttämättömiä työkeikkoja lukuun ottamatta, käyttämättömänä tallissa. Siitäkin huolimatta, että laskennallisesti työmatkaan käyttämäni aika on pidentynyt oranssiin junaan siirtymisen jälkeen noin 15 minuutilla suuntaansa.

Nuo minuutit kuluvat siihen, että kävelen vajaan kilometrin metroasemalle, odotan junaa ehkä 2–5 minuuttia ja toisessa päässä (Tapiolassa) uhraan elämäni kalliita minuutteja viisissä rullaportaissa (hissilläkin pääsisi, tai jopa kävellen).

Menetettyjen minuuttien vastapainoksi voin nykyään heittää työmatkojen ajaksi aivoni ns. narikkaan. Seurata rauhassa, millaista väkeä tällä kertaa kanssani metrossa matkustaa. Ja virittäytyä työpäivään ja siitä pois hermoilematta autojonoissa ja liikennevaloissa. Se on minun valintani.

Kahden kuukauden metromatkailun, johon kuuluu myös vapaa-ajalla tehtyjä matkoja, jälkeen suosittelisin yhtä asiaa:

Espoolaiskouluissa (ala- ja yläluokilla) tulisi äitien ja isien pikku kullannupuille opettaa muutama tunti metrokäyttäytymistä.

Pari arjen esimerkkiä: Koulussa yhteen nivoutunut tyttöjoukko parkkeeraa metromatkan ajaksi oviaukkojen eteen näpyttelemään kännyköitä ja vertailemaan ties mitä. Ei täysien penkkien takia, vaan siksi, että yhteen kasvanut joukko joutuisi metromatkan ajan istumaan eri penkeillä, kun kokonaista neljän paikan tyhjää loosia ei, ainakaan ihan lähellä, näytä olevan.

Nuo kasaumat vaikeuttavat metrosta poistuvia ja sinne pyrkiviä muita matkustajia.

Toinen ryhmä ovat esiteini-iässä olevat nuorukaiset, joista on kiva hihkua ja huutaa metrojunassa. Vieruskaveria, toista hihkujaa, alkavan äänenmurroksen kuorruttama kiljuna voi huvittaa. Vähemmän miellyttävältä se kuulostaa muiden kanssamatkustajien korviin.

Varsinkin uusissa, avoimissa metrojunissa, jossa lähinnä epävireisen kukon kieuntaa muistuttava äänisaaste leviää koko junan pituudelta.

Näistä pikku harmeista huolimatta aion edelleen käyttää metroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Nora Lehto maalasi TiPS-naiset Suomen cupin loppuotteluun
  3. Koulu alkaa normaalisti Korsossakin – luokan tuhonnut tulipalo ei vaikuta koulun toimintaan
  4. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  5. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  6. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  7. "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin" – Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin – "Naama roikkui"
  8. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  9. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  10. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  11. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  12. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  13. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  14. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  15. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Ilkivalta ja remontit ajoivat jäätelökioskit pois suosituilta paikoilta Vantaalta – "Asiakkaat ihmettelevät tilannetta päivittäin"
  3. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"
  6. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  7. Vantaa ennen ja nyt: Kiistelty Kaljakellunta sai alkunsa kaveriporukan päähänpistosta – Vantaan kaupunginmuseo selvitti, mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan
  8. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  9. Vasta kolme vuotta vanhassa talossa tehdään julkisivuremonttia Tikkurilassa – "Korjaustyö haluttiin tehdä riittävällä laajuudella"
  10. Suunnitelma: Tuomelan koulun koko ylläpito kansainväliselle yritykselle – 30 työtilaa ja 5 asuntoa vuokralle
  11. Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell palasi jalkapallon pariin ja mentoroi nyt TiPSin naisia kohti mestaruutta – "Vasta viime vuonna pystyin katsomaan ensimmäisen kokonaisen pelin"
  12. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  13. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden
  14. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  15. Tikkurilan Fafa's lopetti toimintansa – "Tavoitteena on löytää entistä parempi sijainti"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.