Vaihdevika sotki aamun junaliikennettä – joka toinen K-juna jäi ajamatta

JUNAT K-junan liikenne palautui normaaliksikahdeksan aikoihin aamuyöllä havaitun vaihdevian jäljiltä.

Entinen demarivaltuutettu Esko Nummela (vasemmalla) sanoi Juha Sipilälle, että keskustan olisi syytä mennä hallitukseen. Olavi Saarinen

Sanna Jompero

Perjantaiaamuna oli takkuisen metroviikon päätteeksi junien vuoro myöhästellä.

Keravan suuntaan liikennöivän K-junan raiteilla havaittiin kello 6.10 vaihdevika, jonka vuoksi lähes kahden aamutunnin aikana joka toinen K.-junan vuoro jäi ajamatta.

–Vaihde ei kääntynyt, joten se jouduttiin ottamaan pois käytöstä, sanoo HSL:n viestinnän päivystäjä, tiedottaja Johannes Laitila

Vian vuoksi junat kulkivat normaalin kymmenen minuutin vuorovälin sijaan 20 minuutin välein. Junat olivat harvennetun vuorovälin vuoksi aamulla tavallista täydempiä.

Vaihdevika saatiin korjattua kello kahdeksaan mennessä ja liikenne palautui normaaliksi.

–Helsingistä lähti kello 8.01 ensimmäinen juna, joka kulki normaalin aikataulun mukaisesti kymmenen minuutin vuorovälillä, kertoo Laitila.

Keravalta Helsinkiin lähti ensimmäinennormaalilla vuorovälillä kulkeva vuoro kello 8.41.

Myös Espoon sisäisessä bussiliikenteessä oli aamun aikana ongelmia yhdellä linjalla.

Sisäisen linjan 548vuoro jouduttiin perumaan hieman ennen kello kahdeksaa autoon tulleen teknisen vian vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Nora Lehto maalasi TiPS-naiset Suomen cupin loppuotteluun
  3. Koulu alkaa normaalisti Korsossakin – luokan tuhonnut tulipalo ei vaikuta koulun toimintaan
  4. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  5. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  6. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  7. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  8. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  9. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  10. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  11. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  12. THL:n koronasovelluksen koekäyttö älypuhelimissa alkaa – näin se toimii
  13. Taide on tuonut Vantaalla apua ahdistuneille nuorille
  14. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  15. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Ilkivalta ja remontit ajoivat jäätelökioskit pois suosituilta paikoilta Vantaalta – "Asiakkaat ihmettelevät tilannetta päivittäin"
  3. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"
  6. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  7. Vantaa ennen ja nyt: Kiistelty Kaljakellunta sai alkunsa kaveriporukan päähänpistosta – Vantaan kaupunginmuseo selvitti, mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan
  8. Vasta kolme vuotta vanhassa talossa tehdään julkisivuremonttia Tikkurilassa – "Korjaustyö haluttiin tehdä riittävällä laajuudella"
  9. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  10. Suunnitelma: Tuomelan koulun koko ylläpito kansainväliselle yritykselle – 30 työtilaa ja 5 asuntoa vuokralle
  11. Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell palasi jalkapallon pariin ja mentoroi nyt TiPSin naisia kohti mestaruutta – "Vasta viime vuonna pystyin katsomaan ensimmäisen kokonaisen pelin"
  12. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden
  13. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  14. Tikkurilan Fafa's lopetti toimintansa – "Tavoitteena on löytää entistä parempi sijainti"
  15. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.