Soten palveluviidakko turhauttaa – Tutkimus: "Kukaan ei tiedä kenen puoleen kääntyä"

Tuoreen tutkimuksen mukaan kukaan ei myöskään tunnu tietävän kenen puoleen kääntyä.

Soten palveluviidakot turhauttavat ja uuvuttavat ihmisiä. Arkistokuva. Arkisto/ Lotta Åberg

toimitus

Paljon sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevat ihmiset eksyvät, uupuvat ja turhautuvat sekavassa palveluviidakossa, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreesta julkaisusta Paljon sote-palveluita tarvitsevat ihmiset keskiöön

Kirjassa esitellään Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen Onnistu sote-integraatiossa -tutkimuksen tuloksia.

Julkaisun mukaan kukaan ei myöskään tunnu tietävän, mikä taho vastaa mistäkin asiasta ja kenen puoleen pitäisi kääntyä.

Kunnallisalan kehittämissäätiö muistuttaa että paljon palveluja tarvitsevat asiakkaat ovat suunnitteilla olevan sote-uudistuksen keskeinen kohderyhmä ja he tulevat myös hyötymään eniten palvelujen onnistuneesta integroinnista.

–Palvelujen yhteensovittaminen vaatii paitsi selkeitä rakenteellisia ratkaisuja myös huomiota ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja ”soten tunneulottuvuuteen”, toteaa Onnistu sote-integraatiossa -tutkimushankkeen tutkija Anneli Hujala

–Vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyy tunnekuormaa, joka uuvuttaa kaikkia osapuolia. On hyvä muistaa, että ihmiset eivät sotessakaan ole pelkästään rationaalisia toimijoita.

Sote-uudistuksen käytännön toimeenpanon toteuttavat lopulta kuntatason sote-ammattilaiset – samat ihmiset, jotka jo nytkin toimivat kentällä. Heidän asiantuntemustaan kannattaa hyödyntää, kehittämissäätiön tiedotteessa vedotaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Mielipide: Kaupungin eri toimijoiden yhteistyö näytti tärkeytensä – poteroista kannattaisi tulla pois muulloinkin
  3. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  4. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  5. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  6. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  7. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla
  10. Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään
  11. Mökkeilijä, älä unohda lääkkeitä kotiin – Mökkikunnan apteekki ei välttämättä myy uutta
  12. Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti
  13. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  14. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  15. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  2. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  3. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  4. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  5. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  6. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  7. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  8. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  9. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  10. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  11. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  12. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  13. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.