Mies puukotti vaimoaan kaulaan – verinen äiti pakeni poika sylissään naapuriin

OIKEUS Helsingin hovioikeus ei perjantaina muuttanut 49-vuotiaan perheenisän tuomiota tapon yrityksestä. Oikeuden mukaan mies yritti viime vuoden huhtikuussa tappaa vaimonsa pariskunnan pienen pojan katsellessa vierestä. Mies tuomittiin neljäksi vuodeksi vankilaan.

Miehensä puukottamaksi joutunut äiti pakeni kolmevuotiaan poikansa kanssa rappuun ja naapuriin hakemaan apua. Kuvituskuva. Jani Jakonen

Sanna Jompero

Mies löi vaimoaan puukolla yllättäen selkään ja aiheutti tälle vakavat vammat perheen asunnon eteisessä viime vuoden tammikuussa. Pariskunnan kolmevuotias lapsi seurasi välikohtausta vierestä. Asunnossa oli tapahtumahetkellä myös vauva.

Välikohtausta edelsi tilanne, jossa nainen oli kertonut halustaan erota. Asianomistaja ja vastaaja olivat puhuneet erimielisyyksistään myös naisen äidin kanssa puhelimessa hetkeä aiemmin. Puhelun jälkeen nainen oli lähdössä ulos. Mies kielsi naista lähtemästä ja kertoi tappavansa tämän. Vaimon laittaessa takkia päälle, mies oli mennyt asunnon keittiöön ja yllättäen puukottanut naista selkään.

Miehen työntäessä naista kohti olohuonetta ja sohvaa, mies päätyi istumaan selällään maanneen naisen päälle ja yritti viiltää tätä puukolla kaulaan. Nainen tarttui kiinni veitsenterästä ja sai näin sanojensa mukaan säilytettyä henkensä.

Tilannetta seurasi kamppailu, jossa pariskunta oli vuoroin olohuoneessa kontillaan ja välillä pystyssä. Naisella oli koko kamppailun ajan ote veitsenterästä. Välikohtausta seurasi vierestä pariskunnan kolmevuotias poika ja itki.

Sitten veitsi katkesi. Veitsen katkettua ja miehen saatua haavan jalkaansa, nainen pääsi nousemaan pystyyn, heitti miestä maassa olleella lelulla ja pääsi karkuun miehen väistettyä lelua. Tässä vaiheessa nainen ryntäsi rappukäytävään soittamaan naapurin ovea ja pyytämään apua.

Nainen sai kamppailussa pistohaavan kaulaansa.

Mies kertoi oikeudessa, että jossain vaiheessa veitsi oli ollut myös kolmevuotiaan pojan kädessä.

Isä pelkäsi sanojensa mukaan, että poika vahingoittaisi itseään tai äitiään ja otti veitsen pois pojan kädestä ja heitti sen sohvan taakse. Tämä oli vastaajan kertoman mukaan tapahtunut ennen veitsen terän katkeamista.

Todistajana oikeudessa toiminut naapuri kertoi, että hänen ovikellonsa oli soinut monta kertaa ja oveen oli hakattu kämmenellä. Todistajan avattua oven rapussa oli seissyt yltä päältä veressä ollut hysteerinen nainen ja hänen itkevä lapsensa. Todistaja oli soittanut hätäkeskukseen.

Poliisien saapuessa paikalle yksi todistajana olleista poliiseista kertoi, että asunnossa olleen miehen käsissä oli ollut kamppailun jälkiä ja olohuoneen lattialla oli maannut vauva. Paikalle olleelle poliisille jäi mielikuva, että mies oli ollut välinpitämätön.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden huhtikuussa tällä hetkellä 49-vuotiaan miehen tapon yrityksestä neljäksi vuodeksi vankeuteen sekä maksamaan vaimolleen kuluja kärsimyksestä, kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta yhteensä 6 000 euroa.

Oikeus uskoi naista, jonka kertoma oli johdonmukainen ja uskottava. Myös todistajan kertomus asianomistajan hädästä heti tapahtuman jälkeen tuki naisen kertomusta.

Oikeuden mukaan veitsen viiltäminen syvemmälle kaulaan olisi johtanut naisen kuolemaan. Myös naisen selässä ollut pistohaava oli ollut syvä. Nainen sai kämmeniinsä lisäksi ruhjeita ja pitkittäisiä viiltohaavoja sekä mustelmia eri puolille kehoa. Mies yritti oikeuden mukaan tappaa naisen.

Sen sijaan oikeus piti miehen kertomaa pojasta veitsen kanssa epäuskottavana.

Helsingin Uutiset ei julkaise tuomitun nimeä naisen ja lasten suojelemiseksi.

Helsingin hovioikeus ei perjantaina muuttanut tuomiota.

Käräjäoikeuden tuomiosta valitti mies, joka vaati syytteen hylkäämistä kokonaan tai tuomion lieventämistä törkeäksi pahoinpitelyksi.

Mies kiisti syytteen ja kertoi oikeudessa lähes päinvastaisen tarinan. Perheenisä ei sanojensa mukaan yrittänyt tappaa naista, joka oli tilanteessa käynyt päinvastoin hänen kimppuunsa. Vastaaja oli toiminut hätävarjelutilanteessa. Kyseessä oli korkeintaan törkeä pahoinpitely.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  7. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  8. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  9. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  10. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  11. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  12. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  13. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  14. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  3. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  9. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  10. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  11. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  12. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  13. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.