Influenssakausi jyllää nyt voimalla – lääkärin mukaan rokote leimattiin tehottomaksi liian varhain

Influenssarokotus suojaa eri väestöryhmiä eri tavalla. Parhaimman suojan se antaa työikäisille. arkisto/Johanna Erjonsalo

arja-riikka.nikkila@media.fi

Influenssakausi on käynnistynyt myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella.

–Hus-alueella oli viime viikon loppuun mennessä teho- ja valvontahoidossa 14 potilasta. Heistä noin 80 prosenttia oli rokottamattomia, kertoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen Hyksin Infektioklinikasta.

Vakavasti sairastuneiden ikähaarukka on 8–92 vuotta, mutta suurin osa heistä on ollut yli 65-vuotiaita. Menehtyneitä on kaksi.

–Influenssakausi tulee joka vuosi, ja se kestää kolme neljä kuukautta. Pahimmillaan sairastuu jopa miljoona suomalaista. Vuosittain influenssaan menehtyy koko maassa arviolta 500–2000 ihmistä. Rokotuksilla voidaan minimoida epidemiavaikutukset, sanoo Ruotsalainen.

Influenssakauden alussa otetuissa näytteissä on havaittu enemmän B-virusta.

Julkisen terveydenhuollon tarjoama pistettävä rokote antaa suojaa kahdelle A-virukselle, eli H3N2 ja H1N1, joista jompikumpi on yleensä kauden valtavirus. Lisäksi rokote suojaa B-viruksen Victoria-kannalta, mutta siitä puuttuu nyt liikkeellä olevan B-viruksen Yamagata-kanta.

–Tämä rokote voi antaa ristisuojaa myös Yamagata-kannalle. Rokotteesta on uutisoitu paljon, ja se on leimattu tehottomaksi liian varhain, kritisoi Ruotsalainen ja jatkaa:

–Rokote on paras suoja influenssaa vastaan ja vieläkin sen ehtii ottaa,

Hus-alueella sairaalahoitoon joutuneilla on todettu enemmän A-virusta, yksityisessä terveydenhuollossa B-virusta.

–Epidemia on vasta alkamassa. Vielä on aivan liian aikaista ennustaa, mikä tai mitkä virukset aiheuttavat eniten tautitapauksia Suomessa. Influenssarokote estää influenssan jälkitautien keuhkokuumeen ja sydänlihastulehduksen lisäksi myös aivo- ja sydäninfarkteja.

Ruotsalainen huomauttaa myös, että influenssarokotteen teho vaihtelee eri ryhmissä

–Parhaimmillaan rokote antaa perusterveelle työikäiselle 90 prosentin suojan. Samasta rokotteesta yli 65-vuotiaat ja perussairaat saavat korkeintaan 60 prosentin suojan. Mikäli influenssan saa rokotteen läpi, taudinkuva ja vakavien jälkitautien riski on lievempi sekä tartuttavuus muihin vähäisempi.

Pienille lapsille julkisessa terveydenhuollossa annettava nenäsumute ja yksityisessä terveydenhuollossa sekä apteekeissa saatavilla oleva toinen pistettävä rokote suojaavat myös B-viruksen Yamagata-virukselta. Ruotsalainen pitää tärkeänä, että sama pistettävä rokote saadaan myös kansalliseen rokotusohjelmaan.

–Euroopassa on markkinoilla tällainen rokote, ja sillä saataisiin väestölle paras mahdollinen suoja influenssaa vastaan.

Kansallisen rokotusohjelman rokotteet kilpailuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja hankintapäätökset tekee sosiaali- ja terveysministeriö.

–Edellisellä kerralla, kun hankintakilpailu julistettiin, EU:n markkinoilla ei ollut vielä Euroopan lääkeviraston hyväksymää neliarvoista (neljää eri viruskantaa sisältävää) rokotetta, sanoo ylilääkäri Hanna Nohynek THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksiköstä.

Sopimus tehtiin kahdeksi vuodeksi. Jos kuluvalle kaudelle olisi haluttu lisäksi pistettävä neliarvoinen rokote, siihen olisi tarvittu Nohynekin mukaan erillispäätös ja lisäbudjetti.

Seuraava hankintakilpailu tehdään ensi vuoden alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Mielipide: Kaupungin eri toimijoiden yhteistyö näytti tärkeytensä – poteroista kannattaisi tulla pois muulloinkin
  3. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  4. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  5. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  6. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  7. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla
  10. Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään
  11. Mökkeilijä, älä unohda lääkkeitä kotiin – Mökkikunnan apteekki ei välttämättä myy uutta
  12. Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti
  13. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  14. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  15. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  2. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  3. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  4. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  5. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  6. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  7. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  8. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  9. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  10. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  11. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  12. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  13. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.