Kohuttu parkkimaksujen aika alkaa ensi viikolla – Nämäkin paikat muuttuvat Tikkurilassa maksullisiksi

AUTOILU Muun muassa kirjaston parkkialue muuttuu Tikkurilassa maksulliseksi.

Tiina Örn

Pysäköintipaikkojen muuttuminen maksulliseksi on puhuttanut pitkin vuotta. Paljon keskustelua on syntynyt lähes 500 maksuttoman paikan poistumisesta Tikkurilan keskustasta ja sen liepeiltä.

Muutoksen on kerrottu tulevan voimaan tammikuun alussa.

–Tällä hetkellä näyttää siltä, että olisimme aikataulussa. Täysin valmista ei asennusten osalta vielä ole, joten pienet viivästykset ovat luonnollisesti mahdollisia, kertoo Vantaan liikennesuunnittelupäällikkö Markus Holm

Pysäköinti on kyseisillä paikoilla maksutonta ensimmäisen tunnin ajan. Pidempiaikaisessa pysäköinnissä veloitetaan keskeisimmillä paikoilla kaksi euroa tunnissa ja muilla paikoilla euro tunnissa.

Yhden euron tuntihintakattaa alueita myös radan itäpuolelta."

Kalliimpaanalueeseen kuuluvat Tikkurilassa Asematien varrella olevat parkkipaikat, Kielotien varrella olevan kaupungin virastotalon parkkipaikat sekä sen vastapäätä Kielotien Tikkuraitin puolella sijaitsevan toisen kaupungin virastotalon takana olevat paikat.

Virastotalojen paikoista suurin osa on kaiken lisäksi varattu kiinteistöjen käyttöön arkisin kello 6.30–15.

Tikkurilan kalliimmalla alueella on parikymmentä enintään tunnin pysäköintiin varattuja maksuttomia paikkoja. Niitä on Lummekujalla seitsemän ja Asematiellä 19, joista neljä apteekin edessä.

Enintään tunnin pysäköintiajan voi osoittaa myös kiekolla."

Yhden euron tuntihinta kattaa alueita myös radan itäpuolelta. Parkkimaksuun on varauduttava muun muassa Väritehtaankadulla. Maksulliseksi muuttuu monta muutakin kadunvartta, kuten suosituksi epäviralliseksi rekkaparkiksi välillä moitittu Krassitie Prismakeskuksen takana.

Maksu tunnin pidemmästä pysäköinnistä menee myös Neilikkatiellä Kielotien ja Ratatien välisellä osuudella sekä Peltolantorin reunamilla ja Talvikkitien kupeessa Shamrock-ravintolan vieressä olevalla parkkialueella. Parkkimaksu hoituu mobiilisovelluksilla, Easyparkin soittopalvelulla tai maksuautomaatilla.

– Ne kaikki ymmärtävät olla veloittamatta ensimmäisen tunnin Vantaan kaupungin maksualueilla, kertoo Holm.

Enintään tunnin pysäköintiajan voi osoittaa myös kiekolla.

–Fiksuinta on kuitenkin käyttää mainittuja sovelluksia, jos ei ole varma tarvitsemastaan parkkiajasta. Jos pysäköinti jatkuu yli tunnin, sovellus veloittaa automaattisesti maksun, eikä sakkoja tule.

Tikkurilan kirjaston parkkipaikat kuuluvat euron tuntihinnan alueeseen. Kirjaston palvelut katetaan verovaroin. Eikö parkkimaksun periminen asiakkailta ole vastoin kirjaston luonnetta?

Liikennesuunnittelupäällikkö Holm vastaa, että maksuttomien paikkojen tarjoaminen olisi ylimääräinen ja epätasapuolinen etu autoilijoille.

Kartta löytyy osoitteesta: www.vantaa.fi/maksullinenpysakointi Samalla sivustolla on myös vastaavat kartat maksullisen pysäköinnin alueista Kivistössä ja Myymäessä.

Virka-aikaan ja lauantaina

Tikkurilan lisäksi maksullisiksi muuttuvat parkkipaikat Myyrmäessä Vaskivuorentieltä Rajatorpantielle ja Ruukkukujalta Jönsaksentielle.

Kivistössä muutos koskee Aurinkokivenkujaa sekä osaa Keimolantiestä ja Ruusukvartsinkadusta.

Maksullisuus on voimassa pääsääntöisesti arkisin kello 7–19 ja lauantaisin kello 9–15.

Kivistön kaikissa ja Myyrmäen lähes kaikissa paikoissa enimmäispysäköintiaika on neljä tuntia. Tikkurilassa sama aikarajoitus on voimassa Asematiellä.

Kaikki tieto pysäköintiasioista on tarkoitus koota sivuille: www.vantaa.fi/parking

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  2. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  3. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  4. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  5. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  6. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  7. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  8. Hänninen 8.7.
  9. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  10. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  11. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  12. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  13. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  14. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  15. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. SMC Palveluiden työntekijät siivoavat vantaalaisia päiväkoteja – Kaupunki ei epäillyt yrityksen taustoja sopimusta tehdessään
  2. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  5. Puistoruokaa jaetaan Vantaalla vielä tällä viikolla – piknikpussien jako päättyy perjantaina
  6. Leppäkorven uimarannan vedenlaatu on jälleen hyvä
  7. Koiranulkoiluttajan kauhunhetki Hämevaarassa: Puu kaatui ainoastaan senttien päähän lemmikin kuonosta – "Kuului vain rysähdys"
  8. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  9. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  10. Kuusijärven rantaelämää valvotaan nyt myöhäiseen yöhön – Lisäresurssit käyttöön lämpimillä keleillä
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. Omaishoitaja: Kuljetuspalvelusta on tullut Vantaalla hölmölän hommaa – "Taksikuski tilaa kyydin asiakkaalle, joka istuu jo kyydissä"
  15. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.