Suojalaseja suositellaan myös rakettien katselijoille: "Jos pata kaatuu, väistämään ei ehdi"

Mikko Ojalan mukaan Suomessa saa myydä ja varastoida ainoastaan hyväksyttyjä ilotulitteita ja muita pyroteknisiä tuotteita, joissa on vaaditut CE-merkinnät sekä käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi. Sauvo Jylhä

Anne Koski

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan viime vuodenvaihteen juhlinnassa ilotulitteet aiheuttivat yhteensä 12 sairaalahoitoa vaatinutta silmävammaa. Määrä väheni merkittävästi edellisvuodesta, jolloin silmävammoja oli 29.

Silmävammojen määrä oli myös toiseksi matalin sen jälkeen, kun ilotulitteita koskeva nykyinen lainsäädäntö tuli voimaan tammikuussa 2010. Lainsäädännössä kiellettiin muun muassa pienet roomalaiset kynttilät.

Lisäksi suojalasit tulivat sytyttäjälle pakolliseksi, tulitusaika lyheni eikä ilotulitteita saanut antaa alle 18-vuotiaille.

Synkin lukema, 47 silmävammaa, tilastoitiin juuri ennen lakimuutosta vuodenvaihteessa 2009–2010.

Silmävammatiedot perustuvat Suomen Silmälääkäriyhdistyksen keräämiin lukuihin.

Viime uudenvuoden silmävammoista kaksi oli vaikeita, viisi keskivaikeita ja viisi lieviä. Lisäksi yksi lievä silmävamma aiheutui tähtisadetikusta.

Puolet vammautuneista oli alaikäisiä, joista vain kaksi oli itse ollut ampumassa ilotulitetta, muut neljä olivat katsojia.

Tukesin ylitarkastaja Mikko Ojala painottaakin, että vaikka suojalasit ovat vain ampujalle pakolliset, sellaiset kannattaa hankkia myös yleisölle.

–Kaikki, mikä taivaalle ammutaan, tulee sieltä myös alas. Lisäksi tuotteen kaatuminen tai räjähtäminen maassa on aina mahdollista. Silloin suojalasit auttavat.

Vahinkojen ehkäisemiseksi tuotteet on tuettava hyvin.

–Raketeille tarvitaan hyvä teline, jossa keppi pääsee liikkumaan vapaasti ylös. Myös padat vaativat tukemista. Kaatunut pata ampuu helposti 20–30 metriä vaakasuunnassa, eikä panoksen lähdettyä ehdi väistämään, Ojala muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Mielipide: Kaupungin eri toimijoiden yhteistyö näytti tärkeytensä – poteroista kannattaisi tulla pois muulloinkin
  3. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  4. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  5. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  6. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  7. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla
  10. Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään
  11. Mökkeilijä, älä unohda lääkkeitä kotiin – Mökkikunnan apteekki ei välttämättä myy uutta
  12. Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti
  13. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  14. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  15. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  2. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  3. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  4. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  5. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  6. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  7. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  10. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  11. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  12. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  13. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.