Yli 7 tunnin maratonkokous hyväksyi luvattomasti maassa olevien terveydenhuollon laajennuksen

toimitus

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi yli seitsemän tuntia kestäneessä kokouksessaan 29. marraskuutaVeronika Honkasalon(vas.) aloitteen niin kutsuttujen paperittomien henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluiden laajentamisesta äänestysten jälkeen.

Valtuusto kävi sitä ennen vilkkaan noin 100 puheenvuoroa sisältäneen keskustelun aloitteesta.

Lopullinen äänestys päättyi luvuin 45–39.

Päätös tarkoittaa, että paperittomillaon jatkossa oikeus Helsingissä muun muassa kroonisten sairauksien hoitoon ja rokotuksiin, suun terveyden hoitoonja hätä- ja kriisimajoitukseen, oikeudelliseen neuvontaan ja psykososiaaliseen tukeen.

Apulaispormestari Sanna Vesikansa(vihr.) sanoi Ylelle, että palvelujen laajuus tulee olemaan samaa tasoa kuin turvapaikanhakijoille.

Heille taataan valtion puolesta muun muassa asuminen,päivittäinen ruoka, käyttörahaasekä alaikäisille koulunkäynti.

Vesikansan mukaan myös mielenterveyspalvelut ovat mukana. Hänen arvionsa mukaan terveydenhuollon laajentaminen tulee maksamaan200 000–400 000 euroa.

Vesikansan mukaan Helsingissä ei ole kuitenkaan tietoa, kuinka paljon kaupungissa on paperittomia. Tutkijat ovat esittäneet varsin erilaisia arvioita heidän määrästään. Vuoden 2015 turvapaikkakriisin seurauksena paperittomien määrän on arveltu kasvavan jopa tuhansilla.Kuitenkin esimerkiksi Porissa paperittomia ei ole juurikaan hakeutunut heille perustettuun asuntolaan.

Tällä hetkellä paperittomilla on oikeus kiireellisiin terveyspalveluihin kuten ensiapuun.

Lue myös: Näin valtuutetut äänestivät paperittomien terveyspalveluista

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  2. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  3. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  4. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  5. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  6. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  7. Mielipide: Leinelässä siivottiin talkoilla – ja kyllä kannatti!
  8. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä
  9. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  10. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  11. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  12. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  13. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  14. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  15. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  3. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  4. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  5. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  6. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  7. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  10. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  11. Koulujen avautuminen ja henkilöstön lomautukset aiheuttuivat ongelmia Vantille – Toimitusjohtaja: Tilanne normalisoitunut viikon aikana
  12. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  13. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Uusi tapaamispaku parkkeerasi Simonkylän hoivakodin pihalle – Kujanpään sisarukset näkivät pleksin takaa äidin ja isän viikkojen tauon jälkeen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.